Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

Poliisit havainnollistivat Turun puukotustilannetta aamulla.

Julkaistu: 20.8.2017 10:46

Kymmenet ihmiset kokoontuivat sunnuntaina muistamaan perjantain puukkohyökkäyksen uhreja Turun Kauppatorille.

Turun paikallispoliitikoita, poliisijohto ja eri uskontokuntien edustajat laskivat kukat ja kynttilät hyökkäyksen uhreille ennen kello 10 vietettyä hiljaista hetkeä.

Turun islamilaisen yhdyskunnan imaami Zaid Esmail kertoo ihmisten olleen järkyttyneitä perjantain hyökkäyksestä. 18-vuotias marokkolainen puukotti 10 ihmistä Turun keskustassa perjantai-iltapäivänä. Uhreista kaksi kuoli.

– Ihmiset eivät voi uskoa, että näin tapahtui meidän ihanassa Turussa, imaami kertoo.

Zaid Esmailin mukaam jotkut pelkäsivät hyökkäyksen jälkeen rasistisia välikohtauksia, vaikka toistaiseksi julkisuuteen ei ole kerrottu teon motiivia. Imaami muistuttaa, että uskonnon nimissä voi väittää tekevänsä jotain, mitä suurin osa pitää vääränä.

– Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi, imaami sanoo.

– Peräänkuulutan yhtenäisyyttä ja, että nautitaan rauhallisesta Turusta. Tämän ei saa antaa muuttaa meidän sielua, meidän sydämiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?