Kotimaa

Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

Julkaistu: , Päivitetty:

rac
Suojelupoliisi järjesti tiedotustilaisuuden terrorismiuhasta Turun perjantaisiin tapahtumiin liittyen lauantaina iltapäivällä. ISTV seurasi tiedotustilaisuutta suorana.
Suojelupoliisi säilyttää ennallaan terrorismia koskevan uhka-arvion Suomessa. Supon mukaan uhka on edelleen kohonnut eli tasolla kaksi neliportaisella asteikolla. Arviota nostettiin viimeksi kesäkuussa.

– Turun epäilty terroriteko vastaa uhka-arviotamme. Myös epäillyn profiili on samankaltainen kuin monissa Euroopan viimeaikaisissa radikaali-islamistisissa terroriteoissa, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoi tiedotustilaisuudessa.

Supon mukaan nyt ollaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että terroriteon epäillään tapahtuneen Suomessa. Supo pitää todennäköisenä, että Turun puukotuksissa oli kyse nimenomaan terrori-iskusta. Pelttari muistutti myös, että teko oli luonteeltaan sellainen, ettei se edellyttänyt juurikaan valmistautumista. Tämän vuoksi sitä oli myös erittäin vaikea estää. Poliisilla ei myöskään ollut konkreettista ennakkotietoa iskusta.

Viranomaiset tutkivat nyt, onko kyseessä ollut terroristijärjestö Isis tai onko iskusta epäillyllä ollut yhteyksiä Isisiin. Puukotukset ovat juuri sellainen iskutyyppi, johon Isis on kannustanut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Supo selvittää puukotuksesta epäillyn terroristiyhteyksiä yhteistyössä keskusrikospoliisin, Länsi-Suomen poliisin ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Pelttarin mukaan uhka-arvion nostaminen seuraavalle eli kolmannelle tasolle edellyttäisi sitä, että suojelupoliisin tietoon tulisi jotain sellaista, jonka mukaan iskun toteutuminen olisi todennäköisempää kuin se on nyt.

Epäillyn kotimaa ei välttämättä ratkaiseva

Sekä taannoisessa Barcelonan terrori-iskussa että Turun puukotuksessa epäillyt olivat marokkolaistaustaisia. Supon erikoistutkija Pekka Hiltusen mukaan henkilön lähtömaa ei kuitenkaan ole välttämättä määrittävin tekijä, kun puhutaan terroritekoon johtavista syistä.

– Se on yksi tekijöistä, joilla mahdollisesti on ollut vaikutusta. Henkilön alkuperämaa, ja se missä hän on radikalisoitunut, ei välttämättä ole sama asia. Se, missä ja miten henkilö on radikalisoitunut, on meidän kannaltamme tärkeää, Hiltunen perusteli.

Hiltusen mukaan se, että Turun puukotuksen uhreiksi valikoitui naisia, sopii yleiseen profiiliin.

– Jos katsotaan aiempia iskuja, niin niissäkin on pyritty mahdollisimman korkeaan shokkiarvoon. Iskuja on kohdistettu muun muassa lapsiin ja nuoriin, Hiltunen muistutti.

Pelttarin mukaan Suomi on Turun tapahtumien jälkeenkin turvallinen maa asua.

– Suomi on yksi Euroopan ja maailman turvallisimpia maita, Pelttari vakuutti.

IS seurasi tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä. Alla tiedotustilaisuuden kulku.

15.17: Supo ei näe aihetta nostaa uhka-arviota nykyisestä. Sen nostamiseksi pitäisi käytännössä tapahtua kokonaisuutena muutoksia, joissa iskun todennäköisyys muuttuisi ratkaisevasti.

15.15: Pelttari: Marraskuun alussa 2015 kerroimme, että turvapaikkamenettelyä käytetään väärin myös terroristiseen tarkoitukseen. Olemme tällaisen yhteyden ja mahdollisuuden tuoneet julki jo parisen vuotta sitten.

15.14: Tekotavaltaan oli sellainen, ettei edellyttänyt iso valmistelua. Oli erittäin vaikeasti estettävä. Ei ollut mitään konkreettista viitettä etukäteen. Jos olisi ollut, se olisi johtanut etukäteen toimenpiteisiin.

15.09: Hiltunen: Tutkinnan aikana selviää, oliko teolla mahdollisesti yhteyksiä Isisiin. On sellainen iskutyyppi, johon Isis on kannustanut ja joita sen kannattajat ovat Euroopassa toteuttaneet.

15.07: Pelttari ei kommentoi, oliko tekijä Supon tarkkailussa aiemmin.

15.06: Erikoistutkija Pekka Hiltunen: Iskijä sopii yleiseen terroriteon toteuttajan profiiliin.

15.04: Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari: Teko vastaa Supon uhka-arvioita. Suomeen kohdistunut uhka ei ole olennaisesti muuttunut, vaan arvioimamme uhka näyttää toteutuneen.

14.57: Tilaisuus alkaa hetken kuluttua.

Suojelupoliisi kertoi asiasta lauantaina Twitterissä. Tilaisuudessa kerrotaan terrorismiuhasta, joka liittyy Turun puukotukseen.



Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.



Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Päivitys kello 13.34: Lisätty tieto tilaisuuden ajankohdasta.