Kotimaa

Niinistö: Sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa

Julkaistu:

Presidentti Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Washingtonissa.
Presidentti Sauli Niinistö sanoo uskovansa, että presidentti Donald Trumpin tapaamisen taustalla on Yhdysvaltain lisääntynyt mielenkiinto Suomea kohtaan.

– Ei pelkästään Suomeen Suomena, vaan Suomen tapaan hoitaa asioita, Niinistö sanoi torstaina tavatessaan päätoimittajia Kultarannassa.

Niinistö kertoi saaneensa Trumpilta kutsun jo puhelinkeskustelussa marraskuussa.

– Se oli enemmänkin pro forma (muodon vuoksi), en sitä sillä tavalla rekisteröinyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinistön mukaan tapaamiselle oli hahmoteltu jo aiempiakin päivämääriä, mutta ne olivat peruuntuneet.

Niinistö arvioi Suomen transatlanttisten suhteiden toimineen hyvin ja tiivistyneen, jos Suomea tarkkaillaan irrallaan EU-rintamasta.

EU-tasolla huoli Naton viidennen artiklan pitävyydestä aiheutti huolta.

– Se huoli taitaa nyt olla ohi, Niinistö sanoi.

Sen sijaan Yhdysvaltain uudet pakotteet Venäjää kohtaan tuntuvat ottavan EU:ssa aika koville, Niinistö arvioi.