Poliitikot pestaavat häpeilemättä kavereiden sukulaisia avustajiksi. Hyvä veli -verkostot ovat tutkitusti Suomen yleisin korruption muoto. Sen myös huomaa.
Avustajan tehtävä ei ole mikä tahansa ravikallen homma. Kun kyse on suomalaisten yhteisten asioiden hoidosta, soisi avustajienkin olevan mahdollisimman teräviä yksilöitä. Kyse on kuitenkin lopulta myös veronmaksajien rahojen käytöstä.
Kaverin lähisukulaisen palkkaaminen avustajaksi kertoo röyhkeydestä ja välinpitämättömyydestä äänestäjiä kohtaan.
Puoluekavereiden sukulaisia avustajina on ollut ainakin sosiaaliministeri Pirkko Mattilalla (st), oikeusministeri Jari Lindströmillä (st), kansanedustaja Ritva Elomaalla (ps) ja europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lernerillä (ps).
Viime kaudella kansanedustaja Satu Haapasen (vihr) avustaja oli hänen serkkunsa Heli Taanila.
Aikamoinen sattuma, jos kerta toisensa jälkeen pätevin hakija on kaverin sukulainen.
Puoluekaverinsa Pirkko Ruohonen-Lernerin pojan avustajakseen pestannut Ritva Elomaa vakuutti Ilta-Sanomien haastattelussa, että pätevyys ratkaisi valinnan.
Eduskunnan avustajajärjestelmä luotiin 1990-luvulla. Vuonna 1997 julkaistussa eduskunnan muistiossa todetaan, että ”kansanedustajan avustajan kelpoisuusehdot ovat kokonaan kansanedustajan harkinnassa eikä työryhmä ole niitä mitenkään pohtinut”.
Sen jälkeen kun osa kansanedustajista pestasi avustajikseen perheenjäseniä ja sukulaisia, eduskunnan kanslia päätti, että avustajat eivät saa olla perheenjäseniä tai asua samassa taloudessa, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo.
Vuonna 2011 eduskunnan kansliatoimikunta kuitenkin päätti, että kansanedustajan avustajaksi voi ottaa henkilön, joka vähintään 18-vuotias ja jolla on tehtävään soveltuva koulutus. Sukulaisen pestaaminen avustajaksi ei enää ole kiellettyä.
Rauhio kertoi IS:lle, että kielto sukulaisen palkkaamisesta avustajaksi poistettiin sillä perusteella, että sukulaisten suosimisesta joutuu maksamaan poliittisen hinnan, joka on kielteinen julkisuus.
Kavereiden suosiminen, nepotismi ja hyvä veli -verkostot ovat omiaan tuomaan luottamuspulaa herroihin, mikä ei ole poliitikkojenkaan etu. Oman oksan sahaaminen näyttää olevan silti yllättävän suosittua.
Jos kansanedustajan tilannetaju on sillä tasolla, ettei hoksaa ongelmaa kaverin suvun palkkaamisessa, voi hyvällä syyllä kysyä, mitä muuta täysin ilmeistä häneltä jää ymmärtämättä.
Tällaisissakin tilanteissa auttaisi, jos olisi itseään välkympi avustaja tukena.
