Tenho, Max

Kotimaa

Nyt puhuu Laura Huhtasaari – Näin hän selventää ristiriitaisia viestejään Suomen puolustuksesta

Julkaistu:

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi nouseva Laura Huhtasaari on edelleen sitä mieltä, ettei Suomi pärjäisi Venäjälle, jos se iskisi. Suomen puolustus on kuitenkin hänen mielestään uskottava.
Perussuomalaisten puoluehallitus ilmoitti perjantaina kannattavansa kansanedustaja Laura Huhtasaarta presidenttiehdokkaakseen. Lopullisen valinnan tekee puoluevaltuusto syyskuussa.

Eikä mennyt aikaakaan, kun Huhtasaari joutui tikunnokkaan aiempien Twitter-viestiensä takia.

Hän kirjoitti viime vuoden kesäkuussa, että ”kukaan ei pysty auttamaan Suomea, jos Putin tulee tänne.”

Huhtasaari viittasi viestillään Venäjän sotilaalliseen voimaan. Hän totesi, ettei edes puolustusliitto Nato auttaisi. Huhtasaari arveli Venäjän sotatoimien olevan päivässä ohi. Presidenttinä Huhtasaari toimisi puolustusvoimien ylipäällikkönä.

Jos et näe twiitiä, näet sen täältä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Twiitti nousi siis uudestaan esille perjantaina, ja Huhtasaari itsekin osallistui keskusteluun. Hän tarkensi asiaa siten, että mahdollisen sodankäynnin kesto riippuisi sodankäynnin muodosta.

– 10 ydinpommia, ei siihen kauaa mene..., Huhtasaari kirjoitti perjantaina.

Jos et näe twiittiä, näet sen täältä.

Huhtasaari jatkoi aiheen tiimoilta vielä lauantaina. Nyt hän olikin yhtäkkiä sitä mieltä, että ”Suomella on kokoonsa nähden uskottava puolustus.”

– Maanpuolustustahto on tärkeä! Huhtasaari vielä kirjoitti.

Jos et näe twiittiä, näet sen täältä.

IS soitti Huhtasaarelle lauantai-illalla. IS yritti tiedustella Huhtasaarelta, seisooko hän yhä viime vuoden kesäisten sanojensa takana. Alkuun Huhtasaari vastasi naureskellen kysymyksiin, ja yritti kiertää aiheen.

– Nythän terrorismi on meillä isompi uhka kuin Venäjä... Huhtasaari yritti kiemurrella ohi aiheesta.

IS joutui kysymään Huhtasaarelta samaa asiaa kuusi kertaa ennen kuin hän myönsi, että kukaan tulisi tuskin auttamaan Suomea, jos Venäjä hyökkäisi tänne.

– Mä en oikein usko, että kukaan haluaisi tulla auttamaan Suomea niin paljoa, että Suomi olisi kenellekään niin arvokas, Huhtasaari myönsi.

Sanoitte myös, että Suomella on uskottava puolustus ja että uskottavuus riippuu sodankäynnin muodosta.

Onko Suomella siis uskottava puolustus, jos se joutuu perinteiseen, eli aseelliseen sodankäyntiin Venäjän kanssa?

– Tappioita tulee. Mutta onhan Venäjä isompi maa ja on heillä totta kai enemmän voimaa, Huhtasaari selvittää.

Mutta onko Suomella uskottava puolustus?

– Kokoonsa nähden on.

Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Tarkoittaisiko se sitä, että Suomi voisi taistella vain yhden päivän, kuten annoitte Twitter-viestissä aiemmin ymmärtää?

– Tietenkin asiantuntijat pystyvät arvioimaan.

Mutta minä kysyn teiltä, kun te olette sanoneet, että Suomella on uskottava puolustus.

– Se tarkoittaa sitä, että me panostetaan maanpuolustukseen, me uskotaan vahvaan kansalliseen puolustukseen ja meillä on vahva maanpuolustustahto ja sen tietää myös Venäjä.

Mutta pystyykö Suomi puolustautumaan Venäjää vastaan? Tarkoittaako se käytännössä sitä?

– Tappioita tulee, mutta eihän Suomi Venäjälle pärjää. Kyllähän sotilaalliset voimaerot ovat niin isot, Huhtasaari vihdoin myöntää.

– Kyllähän Venäjän federaatio pidättää itselleen oikeuden käyttää ydinasetta vastauksena, Huhtasaari toteaa.

Huhtasaari kuitenkin korostaa ja alleviivaa sitä, ettei ole mitään merkkejä siitä, että Venäjä hyökkäisi sotilaallisesti Suomeen.

– Ei ole mitään tämmöistä uhkaa nyt. Semmoista ei pidä lietsoa, koska Venäjä ei ole osoittanut Suomea kohtaan tällä hetkellä minkäännäköistä uhkaa, Huhtasaari kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    8. 8

      Länsimetro-hankkeen sitkein kriitikko kertoo, miksei aio astua metroon jalallakaan

    9. 9

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. Näytä lisää