Sisä-Suomen poliisilla piti viime yönä kiirettä, kun ihmiset päättivät tarttua auton rattiin astetta tiukemmassa tuiskeessa.
Tiedotteen mukaan Sisä-Suomen poliisi kirjasi perjantai illalta sekä sitä seuraavalta yöltä yhteensä seitsemän rattijuopumusta. Näistä vain yksi jäi alle törkeän rattijuopumuksen rajan.
Rattijuopot ojassa
Mönkijäkuski narahti Kannonkoskella jo hieman ennen iltakahdeksaa. Poliisi tavoitti kuljettajan istumasta tienpenkalta ojaan suistuneen kulkupelinsä vierestä.
Noin viisikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin hurjan 3,46 promillen lukeman.
Ulos ajoi myös 60-vuotias henkilöauton kuljettaja puolen yön jälkeen Kuhmoisissa. Mies ehti karata tapahtumapaikalta, mutta poliisi tavoitti tämän lähistöltä varsin pian. Hänkin puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat.
Ylöjärvellä törttöili hieman yli 60-vuotias nainen, joka niin ikään ajoi autonsa ojaan. Henkilöauto luisui ojassa 30 metriä, ennen kuin se pysähtyi. Puhalluskoe todisti, että kyse oli törkeästä rattijuopumuksesta.
Loput Sisä-Suomen rattijuopumustapauksista sattuivat Jyväskylässä, Hämeenkyrössä ja Äänekoskella.
Jopa kaksi vuotta vankeutta
Rattijuopumus muuttuu törkeäksi, jos veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai jos alkoholia on uloshengitysilmassa vähintään 0,53 milligrammaa litrassa.
Törkeän rattijuopumuksen rangaistus on vähintään 60 päiväsakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.