Europarlamentaarikko pestasi kansanedustajan sukulaisen avustajakseen – sama toimi myös toisin päin

Asiantuntijoiden mukaan kaverin sukulaisen palkkaaminen julkiseen tehtävään ei ole laitonta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa (vas.) korostaa, että pätevyys ratkaisee avustajien valinnassa. Europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner ei kommentoinut lomaltaan Ilta-Sanomille asiaa.

Kansanedustaja Ritva Elomaa (ps) vahvistaa Ilta-Sanomille, että europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps) avustaja Maria Sainio on hänen veljentyttärensä. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että Ruohonen-Lernerin poika Lauri Vikman on Elomaan eduskunta-avustaja.

Elomaan mukaan kyseessä on sattuma, eikä heillä ole ollut Ruohonen-Lernerin kanssa mitään sopimusta asiasta. Vikman aloitti Elomaan avustajana jo viime hallituskaudella.

Eikö tämä ole ristiriitaista? Oletteko sopineet tämän yhdessä?

– Ei todellakaan. Lauri lähetti silloin CV:n ja en edes tiennyt kuka hän on. Hän on pätevä, kauppakorkean käynyt. Otin hänet haastatteluun ja tykkäsin. Meillä on hyvin paljon yhteistä, koska hänelle liikuntapuoli on myös hyvin tärkeä, Elomaa vastaa.

Onko tämä todellakin aivan sattumaa, että teidän veljentyttärenne on Ruohonen-Lernerin avustaja?

– Hän on laittanut varmaan hakemukset kuten kaikki muutkin. Maria on kauppakorkean käynyt ja ranskankielentaitoinen. Hän on erittäin pätevä. Jos hän on hakenut ja tullut valituksi, en ole siihen tietenkään mitenkään puuttunut.

Elomaa korostaa, että avustajien pätevyys ratkaisee.

– Pätevyys on tärkein eikä niin, että muut syyt vaikuttavat. Jos on kova pätevyys ja kielitaito, eikö se ole hyvä? Pätevyyden perustella, ei minkään muun. En ole häntä palkannut tai puuttunut niihin asioihin mitenkään, hän sanoo.

Tutkijat: Ei mitään laitonta

Hyvä veli -verkostoja tutkinut Vaasan yliopiston professori Ari Salminen ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo korostavat, että mitään laitonta Elomaan ja Ruohonen-lernerin tilanteessa ei ole.

– Jos lähipiiristä toistuvasti palkataan ihmisiä, sitä kutsutaan nepotismiksi. Se on sukulaisten suosimista, ja kyllähän se on omiaan heikentämään luottamusta siihen, että työtehtävät menevät parhaille ja sopivimmille ihmisille, Railo kommentoi.

Salmisen mielestä Elomaan ja Ruohonen-Lernerin tilanne ei ole suoraa nepotismia, koska he eivät ole palkanneet omia sukulaisiaan tehtäviin. Hän kehottaa poliitikkoja pohtimaan tarkkaan, millä perusteella valitsevat avustajia.

– Pitää olla tarkkuutta, varovaisuutta ja hyväksyä, että prosessia voidaan tarkastella eli pitää olla läpinäkyvyyttä, Salminen sanoo.

Uusimaa-lehti kertoi Ruohonen-Lernerin pojan avustajan pestistä jo vuonna 2012.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Mari Sainiota kommentoimaan asiaa. Ruohonen-Lerner ei lomallaan halunnut kommentoida asiaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?