Mies yritti laukaista aseen ihmisiä kohti S-Marketissa – poliisi otti kiinni tapon yrityksestä epäiltynä

Kukaan ei poliisin tämänhetkisen tiedon valossa ole loukkaantunut tilanteessa.

S-market sijaitsee Hartolan keskustassa.

Hämeen poliisi otti kiinni miehen, joka uhkaili aseella ihmisiä julkisella paikalla Hartolassa tiistaina iltapäivällä.

Poliisi tiedottaa, että 26-vuotias mies ”aiheutti vakavaa vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle” kello 16 aikaan. Etelä-Suomen Sanomien mukaan tapahtumapaikka oli Hartolan S-market.

Mies oli yrittänyt laukaista aseen ihmisiä kohti lähietäisyydeltä. Kukaan ei tämänhetkisen tiedon valossa ole loukkaantunut tilanteessa.

Poliisi otti miehen kiinni pian paikalle saapumisen jälkeen. Häntä epäillään tapon yrityksestä ja tapahtuman yhteydessä tapahtuneista ”muista vakavista rikoksista”.

Hämeen poliisi ei vielä tiistai-iltana tarkentanut Ilta-Sanomille, mistä muista rikoksista miestä epäillään. Tapahtumapaikalla on yhä tutkinta käynnissä.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan tekoon ei liity muita ihmisiä kuin epäilty mies.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?