Ilmatieteen laitokselta varoitus voimakkaista ukkosista – Baltiassa keli muuttumassa jopa vaaralliseksi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ilmatieteen laitokselta varoitus voimakkaista ukkosista – Baltiassa keli muuttumassa jopa vaaralliseksi

Julkaistu: 31.7.2017 16:14

Elokuu käynnistyy koko maassa ukkosen jylistessä ja sateiden ropistessa pitkin viikkoa.

Viikko käynnistyy koko maassa lähes 20 asteen lämpötilassa, mutta maan länsiosasta saapuvat ukkoskuurot ja sateet viilentävät keliä paikoin. Kuluvalla kesällä on saatu varsin vähän salamoita, joten maanantaina on meteorologin mukaan ollut syytä varautua varsin pirteään salamapäivään.

– Ukkoset keskittyvät maan länsiosaan ja liikkuvat sieltä yöhön mennessä maan itäosan päälle. Tilastollisesti eivät ole mitenkään harvinaisen kovia, mutta tähän kesään nähden voi tulla runsastakin salamointia, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka kertoo.

Ukkoskuurojen seassa voi esiintyä voimakkaampia kuuroja, joissa tuulenpuuskat voivat paikoin nousta jopa 15 metriin sekunnissa. Myös sadetta voi tulla hetkellisesti runsaammin kuurojen yhteydessä. Lämpötilat sateisimmilla alueilla pysyttelevät 17 asteen tuntumassa.

– Sade voi hetkittäin olla jopa ihan rankkaa, mutta isompia ongelmia ei tässä näyttäisi olevan näköpiirissä näiden ukkosten myötä, meteorologi jatkaa.

Aivan etelärannikolla on ollut mahdollista nauttia myös poutaisesta ja aurinkoisesta päivästä, sillä ukkoset eivät yllä uloimmille rannikkoalueille. Ukkoskuurot piinaavat rajummin vain maan sisäosia.

Ilmatieteen laitos on asettanut ukkosvaroituksen Suomenlahdelle, sisämaahan sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalaan. Alueita varoitellaan rajuista ukkoskuuroista.

Tiistaina ukkoset siirtyvät pohjoisemmaksi ja varsinkin Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa voidaan odottaa ukkoskuuroja. Tiistain ukkoset ovat hieman maanantaita hidasliikkeisempiä, jolloin sade voi tuoda mukanaan ongelmia varsinkin taajama-alueilla.

– Mikäli ukkoskuuro osuu taajama-alueelle, niin vedentulon kanssa voi olla paikoin jopa hankaluuksia. Nämä ovat kuitenkin varsin tyypillisiä elokuun alun sade- ja ukkoskuuroja.

Etelämpänä aurinko pääsee kuitenkin paistamaan ja lämpötilat nousevat reilusti yli 20 asteen maan etelä- ja keskiosissa. Rannikoilla on ennusteiden mukaan luvassa varsin kaunis ja poutainen kesäpäivä.

Baltiassa rajuja ukkosia ja hellettä

Keskiviikkona Baltian alueella kehittyy erittäin kuuma hellekeli, joka pitää sisällään myös erittäin ukkosherkkää ilmamassaa. Valitettavasti lämpöaalto ei kuitenkaan yllä Suomeen saakka, vaan ainoastaan etelärannikolla tullaan saamaan päivän aikana tähän liittyviä sateita.

– Baltian alueella on luvassa todella kovia ukkosia keskiviikkona – sää näyttäisi olevan jopa vaarallista siellä paikoin. Se ei kuitenkaan pääse meille kulkeutumaan, vaan menee etelästä ja kaakosta ohitsemme, meteorologi kertoo.

Runsaiden sateiden myötä lähes kaikkialla etelässä kannattaa varautua keskiviikon aikana noin 10–30 millin kesäsateisiin, jotka tulevat tasaisesti päivän aikana. Maan keskivaiheilla taas on keskiviikkona aurinkoista ja lämpötilat nousevat yli 20 asteen.

Pohjoisessa keli on ukkoskuurojen jäljiltä epävakaista ja sateita voi tulla monin paikoin. Ukkosen mahdollisuudet ovat kuitenkin koko maan alueella keskiviikkona varsin heikot.

– Torstaista eteenpäin loppuviikko näyttää varsin epävakaiselta. Perjantaina maahan näyttäisi saapuvan lounaasta uusi sadealue, mutta nyt on vielä vaikea arvioida minne ja miten kovana sateet saapuvat.

Viikonloppua odottaville meteorologilla on huonoja uutisia. Koko maassa kannattaa varautua sateisiin lauantain ja sunnuntain aikana.

Onko salamointi ja voimakkaat puuskat vaikuttaneet päivääsi? Lähetä kuva kännykästä MMS-viestinä numeroon 13456 (hinta 0,30 €/viesti) tai oheisella nettilomakkeella.

Lisää aiheesta