Kauno, Kasperi

Kotimaa

Kommentti: Vaimeniko Suomi-vääntö?

Julkaistu:

Suomen juhlavuonna Venäjän propaganda ei ole kyseenalaistanut itsenäisyyttämme, mutta presidentinvaalien häirinnälle luodaan jo pohjaa, erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.
Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu torstaina tapaamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, kyseessä on tarkoituksella hieman erilainen valtionpäämiesten kohtaaminen Punkaharjun ja Savonlinnan kauniissa maisemissa.

Vierailun tarkoituksena on nimittäin juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, minkä myös Kreml huomioi korrektisti etukäteen antamassaan tiedotteessa.

Vierailuun sisältyy kuitenkin omanlaisensa jännite jo senkin vuoksi, että Putin johtaa nyt maata, jonka vallan alta Suomi itsenäistyi vuonna 1917.

Suorastaan polttavaksi jännitteen tekee kuitenkin se, kuinka omavaltaisesti Putinin Venäjä on ryhtynyt suhtautumaan muiden naapurimaidensa itsenäisyyteen, mistä kaikkein kovimmin ovat joutuneet tähän mennessä kärsimään Ukraina ja Georgia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Etukäteen Suomessa pelättiinkin, että Venäjä saattaisi kohdistaa Suomeen kaikkien aikojen propagandahyökkäyksen juuri tänä juhlavuonna, sillä Krimin kaappauksen jälkimainingeissa sellaisesta nähtiin jo orastavia merkkejä.

Esimerkiksi Kremlin uskollisena hovinarrina toimiva Vladimir Zhirinovski julisti vuonna 2015 Venäjän duumassa, että Suomi sai itsenäisyytensä laittomasti Leniniltä. Tarinan kehittely kulki siis samaa rataa, jolla Venäjä perusteli Krimin haltuunottoa vuonna 2014: Nikita Hrushtshevin väitettiin lahjoittaneen Krimin laittomasti Ukrainalle vuonna 1954.

Myös Putinilta itseltään muistetaan yksi erikoinen lausunto, kun hän perusteli talvisotaa näin:

– Uskon, että silloiset bolshevikit yrittivät korjata ne historialliset virheet, joka he tekivät vuonna 1917, Putin lausui 2013.

Virheellä Putin tarkoitti tuolloin sitä, että itsenäistyneen Suomen rajan sallittiin jäädä kulkemaan niin lähellä Pietaria.

Muistissa on viime vuosilta myös useita dosentti Johan Bäckmanin levittämiä lausuntoja, joissa suomalaisten on maalailtu pohtivan liittymistä Venäjän johtamaan Euraasian unioniin tai jopa Venäjään itseensä.

Yllättäen näyttää kuitenkin siltä, että totaalisia Suomen itsenäisyyttä vähätteleviä tai kiistäviä ylilyöntejä ei ole Venäjältä tullut tänä vuonna lainkaan, vaikka Suomi 100 -juhlavuotta on kulunut jo hieman yli puolenvälin.

Yksi todennäköinen syy tähän on se, että Venäjä ei itsekään näytä tietävän, miten sen pitäisi suhtautua vuoden 1917 vallankumouksiinsa, joissa kaatui ensin tsaarin valta ja sitten valtaan tulivat bolshevikit. Ottaen huomioon Venäjän suuren halun juhlia kaikkia pyöreitä vuosia virallisen Venäjän hiljaisuus vuoden 1917 tapahtumien ympärillä on ollut suorastaan korvia huumaavaa.

On arveltu, ettei Putin halua muistuttaa omaa kansaansa liikaa esimerkiksi siitä, että mahtavimmankin tsaarin valta on voitu kaataa Venäjällä varsin pienen joukon voimalla. Ja entäpä sitten ne Leninin ja muiden bolshevikkien tekemät virheet sekä laittomuudet? Kyseessä on Pandoran lipas, jonka raottamista Kreml pelkää, ja siksi näiden argumenttien käyttäminen ei olisi Venäjälle itselleen riskitöntä edes Suomea kohtaan suunnatun propagandan muodossa.

On myös mahdollista, että Suomi onnistui jo ennen juhlavuottaan viestittämään Venäjälle, missä meillä kulkee se kuuluisa red line – eli raja, jonka ylittämistä Suomi ei salli. Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila varoitti esimerkiksi useita kertoja ennen juhlavuotta, että Suomi varautuu mahdollisiin yrityksiin kiistää Suomen itsenäisyyden laillisuus ja että Suomen taholta siihen tultaisiin myös reagoimaan.

Mutta mihinkään tuuletteluun ja helpotuksen huokaisuun ei liene silti syytä. Kokemus on osoittanut, että uusi informaatiohyökkäys Venäjältä saattaa alkaa koska tahansa, ja yleensä se alkaa jollain yllättävällä tai kekseliään uudella tavalla.

Tuorein esimerkki tästä on konsuli Virpi Hanhikoskea vastaan tullut nootti, kun normaali Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiselle annettu konsuliapu olikin Venäjän mielestä yhtäkkiä sopimaton teko.

Venäjän raja on tänä vuonna pitänyt varsin hyvin ja lapsiskandaalitkin näyttävät rauhoittuneen, mutta muuta pienempää hämmentämistä on silti ilmassa koko ajan.

Venäjän agendalle on saatu viime aikoina huomiota esimerkiksi järjestämällä Helsingissä toukokuussa niin sanottu kuolemattoman rykmentin marssi voitonpäivän kunniaksi. Näinä päivinä Kalajoella pitäisi puolestaan alkaa Rosatom-ydinvoimalayhtiön sponsoroima lasten kesäleiri, ja syksyllä Ahvenanmaalla aiotaan järjestää ruotsalais-venäläinen ”rauhanleiri”.

Yhteistä näille kaikille kokoontumisille on se, että itse tempaukset ovat varsin pieniä, helposti järjestettäviä sekä näennäisen viattomia tapahtumia. Niiden merkitys olisikin oikeasti yksi tyhjän kanssa, ellei taustalla olisi Venäjän halu hakea huomiota, pakottaa Suomen media kirjoittamaan tempauksista ja saada maamme johto pohtimaan Venäjän potentiaalista kykyä mobilisoida massoja myös Suomen maaperällä.

Suomen sisäsyntyisiltä liikkeiltä näyttävät puolestaan maahamme ilmaantuneet useat maahanmuuttovastaiset liikkeet ja niin sanotut vaihtoehtomediat, joista monia voisi kutsua vihamedioiksi tai valemedioiksi. Kyseisten sivustojen ja mielenosoitusliikkeiden oikeita taustoja ei tiedetä tarkasti – mahtavatko tietää edes kaikki mukaan houkutellut suomalaiset aktivistit itsekään. Mutta jotain erikoista on siinä, että samalla kun suomalaisia agitoidaan näille sivustoille ja liikkeisiin ajamaan mukamas Suomen etuja, niin todellinen hyötyjä onkin usein Venäjä – joko esillä pidettävien teemojen tai yhteiskuntaamme syntyvän eripuran muodossa.

Venäjän Yhdysvaltoihin kohdistaman presidentinvaalihäiriköinnin ja hakkeroinnin myötä myös meillä on ryhdytty pohtimaan, voisiko Venäjä yrittää vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin keväällä 2018. Sinänsä ajatuksen ei pitäisi tulla edes yllätyksenä, sillä Neuvostoliiton taannoinen ponnekas vaikuttaminen vaaleihimme on saatu dokumentoitua varsin hyvin.

Venäjä saattaa pyrkiä tuomaan omia kantojaan vaalitaistelun aikana esille eri presidenttiehdokkaiden kautta vetoamalla heihin normaalin poliittisen lobbauksen keinoin. Ehdokkaiden lähipiiriin saattaa hakeutua myös henkilöitä, joiden taustat ovat kyseenalaiset – aivan kuten kävi jo kunnallisvaaleissa joidenkin vaaliehdokkaiden kanssa.

Venäjää kritisoimattoman MV-lehden perustajana tunnetun Ilja Janitskinin presidenttiehdokkuushankkeeseen liittyy myös isoja kysymyksiä. Vaikka Janitskin välttelee Suomeen tuloa useista rikoksista epäiltynä, hänen kannattajakorttiensa keräyksen väitetään olevan yhä käynnissä.

Ennen kuin Suomi 100 -juhlavuosi päättyy, saatamme siis olla tilanteessa, jossa Helsingin vaalipiirilautakunnalle toimitetaan kannatuskortit sekä Sauli Niinistön että Ilja Janitskinin puolesta.

Jos Janitskinille saataisiin kokoon 20 000 kannattajanimeä, hänen taustallaan olevat voimat pakottaisivat Suomen viranomaiset ottamaan siten virallisen kannan siihen, miten kortteihin suhtaudutaan ja hyväksytäänkö Janitskin ehdokkaaksi.

Mahdollisia trollipresidenttiehdokkaita ei ole osattu ottaa huomioon Suomen lainsäädännössä. Tunnuksettomien vihreiden miesten osalta saimme muutettua lakejamme vastikään, joten pitäisikö seuraavaksi katsella uusin silmin vaalilakeja?

Janitskinin MV-lehdestä tehdyissä tutkintapyynnöissä yksi asianomistajista on Sanoma Media Finland, johon Ilta-Sanomat kuuluu.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  4. 4

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

  7. 7

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  8. 8

    Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

  9. 9

    Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

  10. 10

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  5. 5

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  6. 6

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  9. 9

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  10. 10

    Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  4. 4

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  5. 5

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. Näytä lisää