Kesälomalla – jep nyt päättyneellä – tuli harvakseen seurattua kotimaan poliittista keskustelua. Tuli kuitenkin.
Yksi asia pisti erityisesti silmään.
Nimittäin Touko Aalto, vihreiden tuore puheenjohtaja.
Kohta kesälomat on vietetty, mutta villeniinistömäisiä kesäpopulismin kukkasia ei ole vihreiden suunnasta nähty.
Aikaisemmin Niinistön möykkäys on ollut kesäkissamainen ilmiö.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja Aallon perjantainen puhelinkeskustelu nousi uutisiin, mutta muutenkin Aalto on muutamassa viikossa osoittanut poliittista harkintakykyä, joka noteerataan myös naapuripuolueissa.
Se on: jokaisessa asiassa ei tarvitse olla suuna päänä eikä esiintyä moraaliylimyksenä.
Sellaisella politiikalla saattaa saada ystäviäkin. Siltoja on helppo polttaa, rakentaminen on vaikeampaa.
Vihreiden 15 prosentin gallupkannatus on epäilemättä osin Niinistön populistisen politiikan tulosta, mutta kestääkseen se tarvitsee jo uudenlaista arkiuskottavuutta.
Touko Aalto näyttää tämän tajunneen.
Vihreiden haaveet pääministeripuolueen statuksesta ovat vielä kaukana, mutta se vaihtoehtokin on syytä ottaa jo vakavasti. Siihen eivät sovi poliittiset hyökkäykset koko ajan 360 asteen ampuma-alalla ja omat touhut unohtaen.
Kun vielä arkijärkinen Krista Mikkonen johtaa eduskuntaryhmää, puolueen julkisivu on muuttumassa kaikin puolin yleispoliittisesti uskottavaksi.
Ja lopuksi:
Saa nähdä, joko jo syyskuussa, kun eduskunta kokoontuu, tätä kirjoitusta saa hävetä.