Venäjän lähettämän nootin aikataulu ihmetyttää asiantuntijoita: ”Kyllähän tämä kysymyksiä herättää”

Suomi antoi normaalia apua syytetylle. Venäjän nootin aikataulu ihmetyttää.

18.7.2017 21:47

Venäjän ulkoministeriö lähetti kesäkuun puolivälissä Suomelle virallisen nootin, jossa se paheksui Suomen konsulin Virpi Hanhikosken läsnäoloa asesalakuljetuksesta epäillyn Dmitri Bogatshevin vangitsemisoikeudenkäynnissä.

Venäjän nootissa esittämien väitteiden mukaan Hanhikoski olisi toiminut vangitsemisoikeudenkäynnissä Venäjän lainsäädännön vastaisesti. Suomi puolestaan katsoo Hanhikosken antaneen vain normaalia Suomen lakien edellyttämää konsuliapua Bogatsheville, koska hän on sitä itse pyytänyt ja koska hän on ollut siihen oikeutettu Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisena.

Voisiko nootin lähettämisen ajankohta liittyä Venäjän presidentti Vladimir Putinin Suomen-vierailuun 27. heinäkuuta?

– Kyllähän tämä aikataulu kysymyksiä herättää, varsinkin, kun seuraa Venäjän median keskustelua asiasta. Myöhemmin selviää, mikä on Putinin vierailun asialista. Sitten voidaan päätellä, miten tätä ajankohtaa käytetään, ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sanoo Ilta-Sanomille.

Teija Tiilikainen pohtii nootin aikataulua.

Joka tapauksessa näyttää selvältä, että jostain syystä Venäjän ulkoministeriö on halunnut, että tieto heidän lähettämästään nootista tulee julkisuuteen ylipäätään ja että kaiken lisäksi se tapahtuu juuri nyt, vaikka itse protestiin johtaneista tapahtumista on jo useita kuukausia.

 Kyllähän tämä aikataulu kysymyksiä herättää, varsinkin, kun seuraa Venäjän median keskustelua asiasta.

IS:n tietojen mukaan Bogatshevin tuorein pakkokeino-oikeudenkäynti oli helmikuussa, mutta jostain syystä Venäjä paheksui konsuli Virpi Hanhikosken käytöstä kyseisessä oikeudenkäynnissä nootilla vasta kesäkuun puolivälissä.

Venäläinen Izvestija-lehti puolestaan julkaisi tiedon kyseisestä nootista vasta viime viikon tiistaina, ja samaan viestintäkonserniin kuuluva Ren-tv jatkoi aiheesta pidemmässä videojutussaan saman päivän iltana.

Molemmat venäläisviestimet näyttivät myös videokuvaa Venäjän lähettämästä nootista, josta IS kertoi Suomessa ensimmäisenä viime viikon torstaina.

Venäjän mediassa leviää tekaistu väite, jonka mukaan Suomen diplomaatit olisivat sekaantuneet SU-27-hävittäjän moottoriturbiinin osien salakuljetukseen Venäjältä.

Noottien vaihto ulkoministeriöiden kesken on sinänsä tavallista diplomaattista viestinvaihtoa, mutta sen sijaan niiden antaminen julkisuuteen ei ole tavallista. Ren-tv:n mukaan Venäjän ulkoministeriö ”joutui kiireellisesti protestoimaan nootilla” Suomen konsulin käytöstä oikeudenkäynnissä.

Venäläisvideoissa nootin teksti ei näy kokonaisuudessaan, vaan se on tarkoituksella sumennettu. Katsojille näytetään selkeästi vain yksi lause nootista:

– Ministeriö esittää toiveen, että Suomi ryhtyy toimiin, jotta konsulaatin työntekijät noudattaisivat jatkossa Venäjän lakeja ja sääntöjä, lukee nootissa Izvestijan mukaan.

Izvestija ja Ren-tv väittivät, että Suomen viranomaiset ja diplomaatit olisivat suojelleet asesalakuljetuksesta epäiltyä Bogatshevia ja sekaantuneet jopa konkreettisesti tämän liiketoimien tukemiseen, kuten SU-27-hävittäjän moottoriturbiinin osien salakuljetukseen Venäjältä Suomeen.

Maanantaina ulkoministeriöstä kommentoitiin nootin käsittelyä Ilta-Sanomille hyvin niukasti.

– Suomen ulkoministeriössä ja ulkomaanedustuksessa laaditaan ja vastaanotetaan vuosittain satoja nootteja. Ne voivat käsitellä rutiiniasioita tai ne voivat olla ilmoituksia, tiedotuksia ja tiedusteluja, sanoi ulkoministeriön apulaisosastopäällikkö Keijo Norvanto.

Norvanto ei kommentoinut, miten ja millaisessa aikataulussa noottiin vastataan. Ilta-Sanomat ei tavoittanut ulkoministeri Timo Soinia maanantaina.

 Suomen ulkoministeriö pitää nyt matalaa profiilia.

Tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista arvioi, että ulkoministeriön vaitonaisuutta selittää Bogatshevin oikeudenkäynnin sisältö, syytökset aseiden salakuljetuksesta.

– Suomen ulkoministeriö pitää nyt matalaa profiilia. Se mikä tässä nyt hankaa, on mielestäni se, että Venäjän ja Suomen tulkinta kaksoiskansalaisuudesta on erilainen. Venäjä ei tunnusta kaksoiskansalaisuutta ja saattaa olla niin, että Venäjällä katsotaan karsaasti Suomen konsulin läsnäoloa oikeudenkäynnissä kaksoiskansalaisuuden perusteella, Kangaspuro arvioi.

Markku Kangaspuron mukaan Suomen ulkoministeriö pitää nyt matalaa profiilia.

Mikä on nootti?

Nootti on valtion virallinen kirjallinen tiedonanto tai kysymys toiselle valtiolle. Yleensä pyyntö annetaan ulkoministeriöiden välillä. Nootilla ilmaistaan tyytymättömyyttä toisen valtion tilanteeseen, ehdotetaan ratkaisua ja pyydetään selvitystä asiasta.

Suomen ja Venäjän välillä nootteja annetaan monissa tavallisissa käytännön asioissa. Esimerkiksi tämän vuoden huhtikuussa Venäjä toimitti Suomen ulkoasiainministeriöön nootin, jolla se halusi tietää Suomen kannan Parikkalan Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistämiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?