Raskas syytös leviää Venäjän mediassa: ”Suomen diplomaatit sekaantuneet asesalakuljetukseen Venäjältä”

Venäjän mediassa leviää väite, jonka mukaan Suomen viranomaiset ja diplomaatit olisivat sekaantuneet muun muassa SU-27-hävittäjän moottoriturbiinin osien salakuljetukseen Venäjältä. Ulkoministeriön mukaan väitteet ovat tekaistuja.

13.7.2017 12:34

Izvestija-lehti kertoo rankan vihjailevassa jutussaan ”saaneensa selville”, että ”Suomen suurlähetystön työntekijät ovat sekaantuneet sotateknisen materiaalin salakuljetusskandaaliin Venäjältä Suomeen”.

Lehden mukaan salakuljetusrenkaan organisoinnista epäillään Dmitri Bogatshevia, jolla on myös Suomen kansalaisuus. Bogatshev pidätettiin Venäjällä lokakuussa 2016 ja hän istuu tällä hetkellä tutkintavankeudessa.

– Heti Bogatshevin pidättämisen jälkeen hänen kohtalostaan kiinnostuivat suomalaiset diplomaatit, mikä oli omiaan kuumentamaan epäilyjä suomalaisten erikoispalvelujen osallisuudesta salakuljetukseen, Izvestija kirjoittaa.

– Oletetaan, että Bogatshev saattoi työskennellä suojauksen alla ja Suomen hallinto saattoi ohjailla hänen ryhmänsä liiketoimia, Izvestija jatkaa rankkojen syytöstensä esittämistä.

Izvestija on haastatellut myös Venäjän parlamentin puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajaa Frants Klintsevitshiä, joka on sanoissaan vieläkin suorempi.

– Olen varma, että herra Bogatshev on Suomen turvallisuusviranomaisten työntekijä palkkalistojen ulkopuolella, Klintsevitsh sanoi.

Izvestija-lehden jutussa kerrotaan, että Suomen suurlähetystön työntekijät olisivat sekaantuneet sotateknisen materiaalin salakuljetusskandaaliin.

Izvestijan ohella vastaavia syytöksiä Suomen diplomaattien sekaantumisesta salakuljetusskandaaliin ovat esittäneet myös Ren-TV sekä Publika TV. Venäläisten tv-kanavien jutuista käy ilmi, että yhtenä todisteena ”sekaantumisesta” pidetään muun muassa sitä, että Suomen Pietarin pääkonsulaatin konsuliasioiden hoidosta vastaava työntekijä on ollut läsnä Bogatshevin vangitsemisoikeudenkäynnissä.

Izvestijan mukaan Venäjän ulkoministeriö on myös lähettänyt suomalaisdiplomaattien käyttäytymisen johdosta jo nootin Suomeen.

– Ministeriö esittää toiveen, että Suomi ryhtyy toimiin, jotta konsulaatin työntekijät noudattaisivat jatkossa Venäjän lakeja ja sääntöjä, Izvestijan mukaan lukee nootissa, josta lehti esitti nettisivujensa videolla myös kuvan.

Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen on venäläismedian rankoista vihjailuista ihmeissään.

– Nämä syytökset Venäjän mediassa ovat täysin tekaistuja. Suomalaiset diplomaatit eivät ole sekaantuneet tähän asiaan eivätkä myöskään Venäjän viranomaiset ole meitä mistään syyttäneet, Häkkinen sanoi Ilta-Sanomille.

Häkkisen mukaan Suomen konsulaatin työntekijä on ollut mukana Bogatshevin vangitsemisoikeudenkäynnissä ainoastaan sen vuoksi, että tällä on myös Suomen kansalaisuus.

– Suomen lakien mukaan meidän on annettavat konsuliapua Suomen kansalaiselle ulkomailla varsinkin silloin, jos ja kun henkilö sitä itse pyytää. Tässä tapauksessa Venäjällä epäiltynä oleva henkilö on sitä itse pyytänyt, Häkkinen sanoi.

Konsuliavun antaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi varmistaa sen, että ulkomailla epäilty saa itselleen lakineuvontaa ja asianajajan.

Izvestijan jutusta saa vaikutelman, että juuri konsuliavun antaminen epäillylle olisi johtanut epäilyihin, että Suomen viranomaiset ovat muutenkin sekaantuneet asesalakuljetusvyyhteen. Taustalla saattaa olla vanha ongelma Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten kohtelun suhteen: Venäjä katsoo kaksoiskansalaisten olevan yksinomaan omia kansalaisiaan eikä maassa välttämättä ymmärretä vastavuoroisesti sitä, että Suomi pitää heitä puolestaan omina kansalaisinaan.

Häkkinen myöntää, että Venäjän ulkoministeriöstä on tullut Bogatshevin oikeudenkäyntiin liittyvä nootti, mikä on diplomaattisessa kielenkäytössä yhtä kuin venäläisviranomaisten yhteydenotto.

– Heiltä on tullut yhteydenotto epäillyn oikeudenkäyntiin liittyen, mutta asian käsittely on vielä kesken, Häkkinen sanoi.

Venäläismedian mukaan Venäjän viranomaiset epäilevät, että salakuljetetut aseiden ja lentokoneiden osat on kuljetettu Suomeen autoilla. Salakuljettajilta kerrotaan löytyneen muun muassa Suhoi-27-hävittäjän moottoriturbiinin osia.

Lehden mukaan salakuljetuksessa olisi ollut mukana mm. SU-27-hävittäjän moottoriturbiinin osia.

Salakuljetusskandaalissa on kyse tapauksesta, josta Suomessa uutisoitiin ensimmäisen kerran viime joulukuussa venäläismedian tietojen pohjalta. Tuolloin asiasta kertoivat muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat.

Venäläinen 47news.ru kertoi, että jopa kymmenien miljoonien eurojen salakuljetuserät ovat liikkuneet Suomen läpi kolmen vuoden ajan.

Venäjän viranomaisten kerrottiin epäilevän, että Suomen kautta on salakuljetettu maailmalle aseiden osia, jotka oli viety asetehtailta eri puolilta Venäjää sen jälkeen, kun ne oli ensin todettu tehtailla mukamas viallisiksi. Siten myös asetehtaat itse olisivat olleet juonessa mukana. Uutissivuston mukaan kohdemaita ovat olleet esimerkiksi Kiina, Intia, Singapore, Peru ja Arabiemiraatit.

Venäläistietojen mukaan salakuljetusvyyhdin päätekijäksi epäilty henkilö houkuteltiin Suomesta Venäjälle viime syksynä, minkä jälkeen hänet pidätettiin.

Kun Yle kysyi viime joulukuussa venäläisviranomaisten käynnistämästä tutkinnasta Suomen tullilta, rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen kertoi, että tullilla ei ole asian johdosta meneillään tutkintaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?