Aksel, 8, ja Selma, 6, pyöräilivät 100 kilometriä – edes kova vastatuuli ei lannistanut

Julkaistu:

Perhe pyöräili Piikkiöstä Maarianhaminaan viidessä päivässä. Edes kova vastatuuli lannistanut perheen nuorimpia pyöräilijöitä.
Aksel, 8 ja Selma, 6, ovat pyöräilleet tasan sadan kilometrin matkan kotoa Piikkiöstä Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Viisihenkisen perheen kuopus Urho, 3, on matkustanut vanhempien Pia ja Tino-Taneli Tantun kyydissä istuimessa.

– Aksel ja Selma ovat pyöräilleet koko matkan. Olen positiivisesti yllättynyt, miten hienosti he ovat jaksaneet, Tino-Taneli Tanttu sanoo.

Perheen isä kertoo, että konkkaronkka on saapunut juuri Maarianhaminaan Grönä Uddenin leirintäalueelle. Teltta on jo pystyssä, ja Selma odottaa pääsevänsä maarianhaminalaiseen Marienbadin kylpylään sukeltelemaan.

– Hän on oppinut juuri sukeltamaan, Tino-Taneli Tanttu sanoo.

Miten ihmeessä Aksel ja Selma ovat jaksaneet polkea pitkän taipaleen? Lapset ovat tottuneita ulkoilijoita, sanoo isä. Tino-Taneli Tanttu kertoo, että perhe on liikkunut ahkerasti luonnossa siitä asti, kun Aksel ja Selma olivat pieniä.

Perhe on yöpynyt teltassa, ja matka on taittunut kiireettömästi.

– Olemme sanoneet lapsille, ettei tämä ole mikään suoritus. Olemme olleet kuin retkellä kokoajan. Emme ole ajatelleet, että perille täytyy päästä nopeasti. Jos olisi tullut väsymys, olisimme laittaneet teltan vaikka metsään.

– Missään vaiheessa ei olla kiristelty hampaita, että nyt on pakko jatkaa pyöräilyä.

Matka alkoi sunnuntaina, kun perhe lähti Piikkiöstä kohti Ahvenanmaata. Koko ajatuksen keksi äiti Pia Tanttu.

Ensimmäisenä päivänä perhe ajoi Piikkiöstä Turkuun, josta matka Kustaviin taipui linja-autolla, koska reitti ei ollut turvallinen lasten pyöräiltäväksi.

Matka jatkui Kustavista Vuosnaisiin, ja perhe vietti yön Brändössä. Brändöstä he matkasivat Hummelvikin kautta Sundiin, jossa perhe yöpyi.

– Lautta- ja lossimatkat ovat olleet kaikkein kivoimpia, sanoo Aksel.

Seuraava yö kului Godbyssä Selman kummin luona.

– Olemme tehneet trangialla ruokaa todella komeissa maisemissa esimerkiksi Brändössä. Laitettiin perunamuusia ja lihapullia. Tosin Maarianhaminassa suunnattiin heti ensimmäiseksi pitsalle, sanoo Tino-Taneli Tanttu.

Myös purkkihernekeitto on maistunut matkaajille.

Taukoja on pidetty muun muassa Kastelholman linnassa ja Taffelin sipsitehtaan tehtaanmyymälässä.

Pisin yhtäjaksoinen matka on ollut 34 kilometriä päivässä.

Keli on ollut sopivan viileä, mutta kova tuuli yllätti porukan eilen.

– Vastatuuli oli kova, tuulennopeus oli 11 kilometriä tunnissa, kertoo perheen isä.

Edes voimakas tuuli ei lannistanut pieniä pyöräilijöitä.

– Itse pyöräily on ollut parasta, sanoo Selma

– Sata kilometriä tuli tänään tasan tarkkaan täyteen. Eilen tuli mieleen, että matka sopii Suomi 100 vuotta -teemaan. Joka paikassa tavataan tehdä kaikenlaista nyt sataan kertaan, ja meillä tuli sattumalta sadan kilometrin mittainen matka täyteen, Tanttu sanoo.

Perhe on varautunut kommelluksiin. Mukana on paikkausvälineet ja varasisäkumeja – onneksi.

– On pakko todeta, että kun olimme ajaneet ensimmäiset neljä kilometriä, niin pyörästäni puhkesi kumi. Paikkasin sen siinä, mutta aikaa kului pieni tovi. Jatkoimme matkaa, ja seuraavana aamuna kumi puhkesi toisen kerran, perheen isä nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt