Kielteisen päätöksen saanut turvapaikan­hakija sytytti asuntonsa palamaan – naapurihuoneiston asukas teki urotyön

Vuonna 1980 syntynyt mies tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen.

Vastaanottokeskus sijaitsi Hotelli Tallukan tiloissa Asikkalassa.

Vääksyn vastaanottokeskuksen asukas tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen viime maaliskuisesta törkeästä tuhotyöstä. Tuomion antoi Päijät-Hämeen käräjäoikeus tiistaina.

Vuonna 1980 syntynyt mies oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja sytytti Hotelli Tallukan tiloissa sijainneen asuntonsa palamaan. Hän kertoi oikeudessa olleensa aikeissa surmata itsensä.

Mies sytytti toisen kerroksen asuntonsa kahdesta kohtaa, lukitsi itsensä asuntoon ja laittoi oven vielä varmuuslukkoon.

Viereisen huoneiston asukas huomasi palon ja kiipesi oman parvekkeensa kautta naapurin parvekkeelle ja onnistui pääsemään asuntoon. Hän löysi savua täynnä olleesta asunnosta miehen, sai varmuuslukon auki ja raahasi savua hengittäneen asukkaan ulos.

Auttaja nappasi vielä käytävästä jauhesammuttimien ja tyhjensi sen asuntoon. Teko esti palon leviämisen muihin tiloihin. Auttaja sai lievät palovammat.

Tuomittu joutuu maksamaan palosta aiheuttamia korvauksia noin 17 000 euroa kolmelle asianomistajalle. Asunto ja kalusto tuhoutuivat melko perusteellisesti.

Palo aiheutti isolle joukolle vakavan vaaran. Talossa oli tuolloin majoitettuna 228 ihmistä, joista palopaikan läheisyydessä oli 22 ja heistä lapsia oli neljä.

Mies tuomittiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti. Hänet passitettiin istunnon jälkeen kärsimään vankeustuomiotaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?