Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

Kyösti Pietiläinen tunnettiin Ranskan muukalaislegioonassa nimellä Karl Peters. Hän tuli tunnetuksi Legioonalainen Peters -muistelmistaan.

Kyösti Pietiläinen vieraili Helsingissä vuonna 2005 tuolloin julkaistun 120 päivää legioonalaiseksi -kirjan julkaisutilaisuudessa.

| Päivitetty

Kyösti Pietiläinen on kuollut. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat. Sisarenpoika Petri Pietiläinen vahvisti IS:lle tiistai-iltana Kyösti Pietiläisen menehtyneen äkilliseen sairauskohtaukseen sunnuntaina asuinkaupungissaan Addis Abebassa Etiopiassa.

Pietiläinen oli kuollessaan 71-vuotias.

Pietiläinen tunnettiin nimellä Karl Peters, joka oli hänen nimensä Ranskan muukalaislegioonassa. Pietiläinen liittyi muukalaislegioonaan 26-vuotiaana vuonna 1972. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa merimiehenä.

Pietiläinen toimi legioonalaisuransa aikana useissa tehtävissä, esimerkiksi laskuvarjojääkärinä ja iskuryhmänjohtajana. Hän taisteli palvelusvuosinaan muun muassa Zairessa, Kongossa ja Ruandassa. Pietiläinen oli mukana myös entisen Jugoslavian rauhanturvaamisoperaatioissa.

Pietiläinen eläköityi legioonasta vuonna 2000 yli 28 vuoden uran jälkeen. Hän asui pitkään Etiopassa ja oli naimisissa etiopialaisen naisen kanssa. Hän oli eläköityessään arvoltaan ylikorpraali, joka on muukalaislegioonassa pitkän palveluksen jälkeen myönnettävä sotilasarvo.

Pietiläinen tuli tunnetuksi Legioonalainen Peters -muistelmateoksistaan. Viimeisin oli Seppo Porvalin kanssa kirjoitettu Legioonalainen Peters Aavikkosota (Revontuli, 2016).

Juttua muokattu 27.6.2017 kello 21.55: Lisätty Petri Pietiläisen kommentit.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?