Ben Zyskowicz: Ei maakuntauudistusta ilman sotea, ei sotea ilman valinnanvapautta

Julkaistu:

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) mukaan on ollut alusta asti selvää, että sote- ja maakuntauudistukset sekä valinnanvapaus etenevät käsi kädessä. – Mielestäni kenenkään on turhaa närkästyä siitä, kokoomusedustaja kertoo.
Mikäli perustuslakivaliokunta edellyttäisi tällä viikolla valinnanvapausmalliin tuntuvia muutoksia, alettaisiin uutta esitystä valmistella kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) mukaan saman tien.

Tämä saattaisi hänen mukaansa siirtää tammikuulle presidentinvaalien yhteyteen suunniteltuja maakuntavaaleja todennäköisesti ainakin muutamalla viikolla tai kuukaudella.

Kokoomus ei kuitenkaan aio antaa keskustan maakuntauudistukselle etumatkaa, vaikka valinnanvapaus jäisikin hetkeksi aikaa paikoilleen.

Jos valinnanvapaus ei etene, eivät Zyskowiczin mukaan etene myöskään maakunta- ja sote-uudistus.

– Mielestäni kenenkään on turhaa närkästyä siitä, Zyskowicz sanoo.

Hänen mukaansa on ollut alusta asti selvää, että sote- ja maakuntauudistukset sekä valinnanvapaus etenevät käsi kädessä.

Kokoomus on hänen mukaansa lähtenyt siitä, että maakuntauudistusta ei tule, ellei tule sote-uudistusta. Ja sote-uudistusta ei tule, ellei tule valinnanvapautta.

– Tämä kokonaistarkastelu on edelleen voimassa meidän puoleltamme.

Valinnanvapausmallin kohtalo selvinnee tällä viikolla, kun perustuslakivaliokunta saa lausuntonsa valmiiksi. Lain kannalta ongelmallinen saattaa olla etenkin valinnanvapauden toteuttamistapa, eli yhtiöittämisvelvollisuus.

Yhtiöittämisen lisäksi ongelmana pidetään uudistuksen hätäistä aikataulua. Sekä keskustalla että kokoomuksella on kiire toteuttaa massiiviset uudistukset vielä tämän hallituskauden aikana.