Kotimaa

Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

Julkaistu:

Syöpäkroonikko Leena, 39, luopui taistelusta sairautta vastaan.
Vantaalainen Leena, 39, käveli viime vuonna syöpäklinikan kolmevuotiskontrollista ulos kevein askelin. Vuonna 2013 puhjennut aggressiivinen, HER2-positiivinen rintasyöpä ei ollut uusiutunut. Takana oli raskaiden hoitojen sarja. Rinnan kasvain oli poistettu, kainalon imusolmukkeet tyhjennetty ja pikkuaivoista löytynyt meningeooma, eli aivokalvon hyvälaatuinen pullistuma, leikattu.

Samoihin aikoihin hän kävi läpi rinnan korjausleikkauksen. Siitä keho ei alkanutkaan toipua odotetusti.

Lääkärit epäilivät keuhkoveritulppaa. Jo aiemmin keuhkot olivat oireilleet, ja Leena oli käynyt astmatesteissä. Vasta leikkauksen jälkeen lääkärit lähettivät naisen tietokonetomografiakuvauksiin. Niiden löydökset olivat musertavat.

– Olin vihainen. Mietin vain, miksi minua ei kuunneltu jo aiemmin. Olin aivan shokkitilassa, se tulee aina aluksi. Pyysin lääkäriä kertomaan miehelleni, koska en itse pystynyt. Samalla kerroin itse pojalleni.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keuhkoista oli löytynyt 17 etäpesäkettä. Diagnoosiksi määriteltiin levinnyt rintasyöpä. Nyt Leena on syöpäkroonikko.

Yllä olevalla videolla Ella ja Leena kertovat sairaudestaan.

”Välillä tekisi mieli ravistaa muita”

Eniten iloa Leenan arkeen tuo perhe, jota hän kuvailee pieneksi ja dynaamiseksi. Aviopuolison lisäksi siihen kuuluu 8-vuotias ekaluokkalainen poika. Lapsen elämässä sairaus on ollut aina läsnä, eikä hän muista äitiä ilman syöpää.

Leena ei jätä mitään kertomatta pojalleen, vaikka asiat sanotaankin lapselle sopivalla tavalla. Silti kuolemasta ei puhuta kotona. Sen keskustelun aika ei ole vielä, ei kenenkään perheenjäsenen kanssa.

 

Mietin vain, miksi minua ei kuunneltu jo aiemmin.

Joidenkin tuttaviensa kanssa hän on etääntynyt. Syövästä puhuminen sairaan kanssa on osalle vaikeaa.

– Välillä tulee olo, että tekisi mieli ravistaa muita ja muistuttaa yhä olevani sama tyyppi. Mutta ymmärrän kyllä. Käyttäytyisin varmasti itse aivan samalla tavalla.

Leena kehottaa unohtamaan epävarmuuden ja kysymään askarruttavista asioista suoraan, omana itsenään.

–  En minä tuomitse tai ajattele, että sanoipa tuo nyt hölmösti.


Muilta syöpää sairastavilta naisilta saatu vertaistuki on Leenalle kullanarvoista. Samassa tilanteessa olevat ymmärtävät muutamin sanoin, mistä on kyse. Yhteisissä tapaamisissa vaihdetaan sairauteen liittyviä kuulumisia, mutta myös pidetään hauskaa ja nautitaan elämästä. On piknikejä, pikkujouluja ja Tallinnan risteilyitä.

Leenan lähipiiriin on myös palannut vuosien takaisia ystäviä, jotka ovat pitkästä aikaa ottaneet yhteyttä kuultuaan hänen elämäntilanteestaan. Se on tuntunut ihanalta.

Elämää kolmen kuukauden sykleissä

Syöpäkroonikon elämässä keskitytään keinoihin, joiden avulla syöpäsairas voi elää mahdollisimman hyvää, lempeää elämää.

–  Ei tarvitse miettiä tulevaa, saatikka huolehtia hoidoista. En minä oikeasti taistele syöpää vastaan, sille ei voi enää mitään. Tautia pitää kunnioittaa ja antaa asiantuntijoiden hoitaa työnsä, Leena sanoo.

Vaikeinta kaiken keskellä on tasapainottelu omien pelkojen ja tavallisen arjen keskellä. Omiin ajatuksiin uppoutuminen ja oman pään kasassa pitäminen käyvät raskaiksi.

Leena ei tuhlaa aikaansa tulevaisuuden ajattelemiseen. Hän elää kolmen kuukauden sykleissä. Kolme kuukautta on hänen kontrollivälinsä.

 

En minä oikeasti taistele syöpää vastaan, sille ei voi enää mitään.

Jos Leena kuitenkin ajattelee tulevaisuutta, hän peilaa sitä poikansa kautta. Hän miettii, millainen tulevaisuus hänen pojallaan on, ja millainen hän on aikuisena.

Kun huomisesta ei tiedä, elämä on kirjaimellisesti hetkessä elämistä.

–  Se on lopulta todella vapauttavaa, nainen summaa.

Lähteet: kaikkisyovasta.fi, rintasyopa.fi, cancer.fi/syoparekisteri.

Leena on mukana syöpää sairastavien naisten vertaistukiryhmän Siskot ry:n toiminnassa. Hän esiintyy jutussa pelkällä etunimellään omasta toiveestaan.