Kommentti: Miltä näyttää sininen tulevaisuus? Näistä syistä loikkariliikkeen kuihtumisvaara on todellinen

Julkaistu:

Perussuomalaisista eronneella Sininen tulevaisuus -ryhmällä on edessään kivinen tie vakuuttaa äänestäjät siitä, että se olisi yhä uskottava vaihtoehto perinteisille valtapuolueille, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Antti Halonen.
Perussuomalaiset on taas osoittanut olevansa Suomen mielenkiintoisin puolue. Uteliaisuus puoluetta kohtaan on ollut poikkeuksellisen kova siitä lähtien, kun persutroikkaa vahvalla otteella luotsannut Timo Soini ilmoitti luopuvansa puheenjohtajan nuijasta parinkymmenen vuoden taipaleen jälkeen.

Vaikka Soinin jäähyväiset jäivät Jyväskylän puoluekokouksessa vaisuiksi, media kunnioitti Soinia ja hänen perintöään kirjoittamalla, kuinka Soini nosti perussuomalaiset lilliputtipuolueesta hallitukseen asti. Kun valta siirtyi Jussi Halla-ahon johtamalle ”nuivien” värisuoralle, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) kehui Soinia luotettavaksi ”takuumieheksi”.


Puoluekokouksesta kului vain muutama päivä ja Soini teki kenties uransa suurimman takinkäännön. Hän karkasi perustamastaan puolueesta Simon Elon johtamaan Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään muiden perussuomalaisten ministerien kanssa, vaikka oli jyrissyt loikkaamishuhuja vastaan Juudas-kirjoituksillaan vain viikkoa aikaisemmin.

Maanantaina loikkareiden liike sai uuden nimen, Sininen tulevaisuus. Nimi herättää kysymyksen, millainen Sininen tulevaisuus sitten on? Ministeri Sampo Terho kuvailee sitä ”ilon ja toivon” puolueeksi, mutta ennusmerkit ovat sellaiset, että ilon ja toivon aiheet voivat olla vähissä. Sillä on edessään kivinen tie vakuuttaa äänestäjille, että se olisi yhä uskottava vaihtoehto perinteisille valtapuolueille, joiden vastustamiseen koko perussuomalaisten nousu perustui.


Pesäeroa Halla-ahon perussuomalaisiin perusteltiin ennen kaikkea arvopohjan eroavaisuuksilla. Se on mielenkiintoista, että perussuomalaisista puhutaan nyt kauhistellen äärioikeistolaisena maahanmuuttovastaisena puolueena, vaikka tosiasiassahan se on aina ollut sitä.

Se ei nimittäin ollut pelkästään Timo Soini, joka nosti perussuomalaiset varteenotettavaksi suureksi puolueeksi, vaan iso kiitos kuuluu edesmenneelle Tony Halmeelle. Halmeen kovat puheet maahanmuuttoa vastaan vetosivat närkästyneisiin äänestäjiin vuonna 2003. Maahanmuuton suhteen Halme oli ehkä jopa halla-aholaisempi kuin Halla-aho itse, ja sen ajatusmaailman saattelemana Soinikin pääsi ensimmäistä kertaa läpi eduskuntaan, joskin huomattavasti vaatimattomammalla äänimäärällä kuin Halme. Ennen vuotta 2003 Raimo Vistbacka joutui edustamaan eduskunnassa perussuomalaisia yksin.

Halmeen avulla Soini pääsi nokkelana sanataiturina sutkauttelemaan eduskunnassa puolueen kannatusta korkeammalle. Karismaattinen puheenjohtaja pystyi möykkäämään oppositiossa ja haukkumaan ”vanhoja puolueita”. Maahanmuuttovastaisimmat puheet hän jätti muille edustajille.

Monet politiikan toimittajat ovat piikitelleet Soinia siitä, että ovien avaus ”maahanmuuttokriitikoille” koitui perussuomalaisten kohtaloksi. Sekin on muistettava, että vuoden 2003 vaaleissa Halmetta ja sitä myötä perussuomalaisia ja Soinia pidettiin lähes yhtä rasistisina mörköinä kuin Halla-ahoa nyt pidetään.


Maahanmuutto on perussuomalaisten kannattajien keskuudessa niin tärkeä teema, että puolueen hajoamisesta spekuloitiin jo kauan sitten. Oikeastaan ensimmäinen jakautuminenhan tapahtui jo yli kuusi vuotta sitten. Perussuomalaisista irtosi Soiniin pettynyt radikaalimpi siipi, joka sai nimen Muutos 2011. Sen kantavin teema oli juurikin maahanmuutto. Puolue ei kuitenkaan saanut koskaan yhtäkään edustajaa eduskuntavaaleissa läpi, vaikka James Hirvisaari sieltä itselleen ryhmän löysikin, kun hänet potkittiin pois perussuomalaisista vuonna 2013.

Halla-aholaisten värisuoran murskavoitto on leimattu vallankumoukseksi ja junttaamiseksi. Sitä se totta kai olikin, mutta olisiko mahdollista, että todellisen päätöksen Halla-ahon valinnasta teki juonittelijoiden sijaan perussuomalaisten kenttäväki, joka oli kurkkuaan myöten täynnä Timo Soinia ja petettyjä lupauksia?

Soini julisti vuonna 2014, että ”persut eivät myy persettään”. Puolueen oli pakko lähteä hallitukseen säilyttääkseen uskottavuutensa, mutta se sattui perussuomalaisten kannalta kiusallisimpaan mahdolliseen aikaan. Halla-ahon kannattajat eivät olleet Jyväskylässä unohtaneet, että Kreikkaan on lapioitu perussuomalaisten hallituskaudella miljardikaupalla rahaa ja Suomeen on saapunut poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita.

Kun Halla-ahon perussuomalaiset heitettiin hallituksesta ulos, se näyttäytyi monille äänestäjille niin, että Timo Soinilla, Jussi Niinistöllä, Sampo Terholla, Jari Lindströmillä ja Pirkko Mattilalla on takapuolessaan ministerin palkan arvoinen hintalappu, jonka mustan auton takapenkki on painanut tiukasti kiinni. Pettyneet persuäänestäjät näkevät Sinisen tulevaisuuden nyt hallituspuolueiden sylikoirana, mikä olisi varmaan ollut vielä kymmenen vuotta sitten Timo Soinin mielestä ainoa vanhaa valtapuoluetta ja vihervasemmistoa surullisempi asia.

Siksipä kuihtumisvaara on suuri. Siinä missä Jussi Halla-ahon perussuomalaisista puhutaan nyt perustellusti parin asian, eli maahanmuutto- ja EU-vastaisuuden puolueena, on vaara, että Siniselle tulevaisuudelle ei jää oikein niitäkään.

Niille äänestäjille, joille perussuomalaisten uusi johto on liikaa, Simon Elon joukkio voi olla liian vähän. Sininen tulevaisuus markkinoi itseään turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin puolueena. Turvallisuutta halajavat maamiinafanit saattavat äänestää Jussi Niinistön sijaan kokoomusta, syrjäseutujen hyvinvoinnin parantamista vaativat maakuntalaiset taas keskustaa ja kiky-tunteja raatavat duunarit saattavat palata nöyrästi hakemaan oikeudenmukaisuutta demareilta.

Sekä perussuomalaiset että Sininen tulevaisuus ovat todennäköisesti seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa, eikä kumpikaan ryhmä välttämättä saa sitä paikkamäärää, mikä niillä nyt on. Sen sijaan hallitukseen vyörynee vihreä Aalto, jolla on seuranaan kaksi valtapuolueista, joita perussuomalaisten hajoamisen jälkeen on taas jäljellä vain kolme. On tietysti mahdollista, että vihreät nousee Pekka Haaviston presidenttiehdokkuuden vetovoimalla neljänneksi demareiden rinnalle.

Tulee mieleen, kun SKYP erosi perussuomalaisten edeltäjästä SMP:stä, ei kulunut pitkään, että se haipui olemattomiin. Sieltä juontaa muuten myös juurensa termi ”seteliselkärankainen”. Pidän mahdollisena tai jopa todennäköisenä, että Sininen tulevaisuus tulee jäämään Timo Soinin ja hänen perintönsä siniseksi hetkeksi, ohimeneväksi ilmiöksi auringonlaskun jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt