Kalevala-jumpasta kansallinen kuntolaji

Julkaistu:

Suomi 100
Olemme aina olleet mestareita pään seinään hakkaamisessa ja pensaaseen työntämisessä, kirjoittaa Roman Schatz.
Jokainen varteenotettava korkeakulttuuri ja sivistyskansa on tuottanut jossain vaiheessa oman liikuntamuotonsa ja vienyt sen menestyksekkäästi maailmalle. Intian niemimaalta meille on siunaantunut psykosomaattinen tekniikka nimeltä jooga, kiinalaiset tekivät kontemplatiivisesta taijista kansainvälisen vientihitin, Brasilia keksi kauniin capoeiran, britit loivat roisin jalkapallon ja jopa Amerikan Yhdysvallat rikastuttaa liikunnallista maailmankarttaa Jane Fondalla ja aerobicilla.

Suomi on pienuudestaan huolimatta aina ollut liikkumisen suurvalta ja siitä hyvin ylpeä. Suomi hiihtää, Suomi juoksee, Suomi heittää, Suomi hyppää ja Suomi ui. Täällä otetaan liikkuminen kuolemanvakavasti ja sitä harrastetaan kuin viimeistä päivää. Olemme kilpa- ja kuntourheilun luvattu maa ja hirmu kovassa kunnossa.

Kaikki uudet trendit saapuvat nopeasti fitnessnälkäiseen Suomeen: täällä harrastetaan spinningiä ja curlingia, frisbeegolfia ja suppailua, pilatesta ja petankkia, zumbailua ja kahvakuulailua.

Mutta missä on suomalaisten ikioma, alkukantainen, ugrilais-fennovoimainen liikuntalaji? Kuinka on mahdollista, että kuntovimmastamme huolimatta emme ole vielä onnistuneet viemään ulkomaille muita liikkumisen muotoja kuin sauvakävelyn? Ei millään pahalla, mutta verrattuna pooloon ja purjehdukseen dementiahiihtomme vaikuttaa jokseenkin säälittävältä.

Vähintään satavuotiaan, mutta vielä vetreän Suomi-neidon kunniaksi täytyisi keksiä arvokas kansallinen kuntoilulaji, jolla olisi mahdollisuuksia vientimarkkinoilla. Sen nimi voisi olla vaikka Kalevala-jumppa eikä inspiraatiota tarvitsisi lähteä merta kauempaa hakea: suomen kieli antaa kosolti ideoita ja käytännön vinkkejä, se tuntee kaikki tarvittavat perusliikkeet ja käytännön koreografiat.

Rento äijähaara on tietysti Kalevala-jumpan perusasento, mutta siinä missä aasialainen joogi seisoo liikkumatta pää kolmantena jalkana, dynaaminen suomalainen lähtee juoksemaan. Jenkit harrastavat cheerleadingiä ja tekevät ihmispyramideja, me vedämme perseet olalle – ja vieläpä erittäin vaikeassa asennossa, nimittäin olan takaa. Olemme aina olleet mestareita pään seinään hakkaamisessa ja pensaaseen työntämisessä, eteneminen reittä pitkin eli aikuissuunnistus on meille varsin tuttu liikuntamuoto, ja koska olemme keksineet rullasukset, saamme ne helposti ristiin kesälläkin.

Näin juuri tapahtuikin. Kuluneella viikolla 22 kansanedustajaa näytti oivan esimerkin suomalaisesta ryhmäliikunnasta: lyhyen kädenväännön jälkeen ja tuijotettuaan hetken verran omaa napaansa he ottivat jalat alleen, heittivät lonkalta puoluetunnuksensa roskakoriin ja suorittivat hypyn tuntemattomaan.

Urho Kaleva Kekkonen piti aikoinaan hallussaan vauhdittoman kolmiloikan Suomen ennätystä. Liikunnallisia perinteitä kunnioitetaan Suomen politiikassa edelleen: mennään perse edellä puuhun, levitetään kädet ja toivotaan, että alas tullessa pudottaisiin jaloilleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt