PS:n jättänyt Arja Juvonen: Päätös puolueesta ehkä jo viikon sisällä – ”Tarjouksia on tullut” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

PS:n jättänyt Arja Juvonen: Päätös puolueesta ehkä jo viikon sisällä – ”Tarjouksia on tullut”

Juvosen mukaan häntä ovat kosiskelleet lähes kaikki puolueet, mutta hän saattaa myös jatkaa sitoutumattomana.

Arja Juvonen tiistaina saapumassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen.

16.6.2017 14:11

Perussuomalaiset jättänyt kansanedustaja Arja Juvonen sanoo kertovansa todennäköisesti juhannukseen mennessä, missä puolueessa jatkaa uraansa.

Päätös saattaa kuitenkin viedä pidempään, ”koska täällä eduskunnassa on aikamoinen kaaos menossa”.

Juvosen mukaan yhtä lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet kiinnostuneita hänestä.

Hän ei arvioi päätöstään tässä vaiheessa, mutta toteaa Perussuomalaisten ja Uuden vaihtoehdon olevan pois laskuista.

– En ole ratkaisuani vielä tehnyt. Sekin on mahdollista, että jatkan kaksi vuotta sitoutumattomana ja lähden sitten ihan johonkin toiseen työhön. Tarjouksia on tullut, Juvonen sanoo Ilta-Sanomille.

Juvonen sanoi torstaina STT:lle saaneensa Uusi vaihtoehto -ryhmältä suuren epäluottamuslauseen, kun häntä ei pyydetty ryhmään mukaan.

Hän epäilee syyksi ainakin sitä, ettei julkisesti tukenut Sampo Terhoa puheenjohtajavaalissa ja sai itse varapuheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella enemmän ääniä kuin Uuden vaihtoehdon tuore puheenjohtaja Simon Elo.

Lisäksi Juvonen sanoo kuulleensa yhä puhetta siitä, että äänesti sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.

– Ja on muitakin syitä. Olen antanut Jussi Halla-aholle onnitteluhalauksen ja poseerannut samassa kuvassa hänen vaimonsa Hilla Halla-ahon kanssa. Minun mielestäni ystävyyttä ei tulisi sotkea politiikkaan eikä sen perusteella pitäisi ketään luokitella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?