Soinin ratkaisu tyrmistyttää perussuomalaisten kentällä: ”Takin napit jäivät auki”

Maakuntien perussuomalaisista monet seisovat uuden puoluejohdon takana. Uusi vaihtoehto -ryhmä saa kovaa kritiikkiä.

15.6.2017 7:00

Tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmästä irtaantunut uusi vaihtoehto -ryhmä on järisyttänyt perussuomalaisten piirejä läpi Suomen. Esimerkiksi Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Jani Kolehmainen ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja Varsinais-Suomen Janne Aso ei hae jatkokautta puheenjohtajana, koska kokee olevansa puolueen maltillisempaa siipeä.

Pääkuvan paikalla olevalla videolla Timo Soini kommentoi tunteellista ratkaisua jättäytyä pois perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Pohjois-Karjalan piirissä on rauhallinen tunnelma, kertoo piirin puheenjohtaja Marko Koskinen. Hajaannuksesta puhuttiin eilen kunnallispäättäjien kanssa, mutta vielä puolueen sisäinen ”jaakobinpaini” ei piirin järjestelyissä näy.

– Meillä on rauhalliset tunnelmat, eikä vielä ole tullut tietoon, että valtuustoryhmissä olisi tulossa muutoksia, Koskinen kertoo.

Jos piirin valtuustoryhmistä alkaa kuulua merkkejä hajonnasta, aiotaan asiasta keskustella laajemmin.

Koskinen profiloitui ennen perussuomalaisten puoluekokousta ja puheenjohtajavaalia keskitien kulkijana. Hän ihmetteli, miksi puolueväki piirtää niin voimakkaita jakolinjoja.

Koskinen on ilmoittanut tukevansa uutta puoluejohtoa ja katsoo, mitä puolueelle tapahtuu. Hän kuitenkin ymmärtää kovan kuhinan, vaikka ei haluaisi päätöksiä tehtävän ”hätäpäissään”.

– Hyvä, että asiasta keskustellaan, sillä kyllä linjamuutoksia on luvassa. Minusta pitää silti ensin katsoa, miten edetään, Koskinen toteaa.

Koskinen kertoo jatkavansa nykyisellä neutraalilla linjallaan, vaikka siitä on palautetta tullutkin.

– Välillä tulee syytöksiä, että olen terholainen, ja välillä syytetään halla-aholaiseksi. Se kertoo siitä, että olen onnistunut pysymään neutraalina, Koskinen naurahtaa.

Perussuomalaiset ministerit ja suuri joukko kansanedustajia – yhteensä 20 henkilöä – ilmoitti tiistaita eroavansa PS:n eduskuntaryhmästä ja perustavansa Uusi vaihtoehto -nimisen ryhmän.

”Puolue-eliitti lähti puolueesta”

Hämeen piirin puheenjohtaja Matti Lintukorpi kertoo, että puolueen nykyinen tilanne tuli täytenä järkytyksenä.

– En olisi uskonut näkeväni päivää, että Timo Soini lähtee tällä tavalla.

Lintukorpi kirjoitti tunteikkaan avautumisen Facebookissa, jossa toteaa Soinin pettäneen perussuomalaiset. Hän kirjoitti myös vuodattaneensa kyyneliä – symbolisesti.

– Symbolisista kyynelistä oli kyse, ja niitä vuodatan yhä, Lintukorpi sanoo.

Timo Soini kiirehti perussuomalaisten puoluekokouksesta Naantaliin Kultaranta-keskusteluihin. Ulkoministeriä ei saapuessa hymyilyttänyt.

Hän toivoi myös selitystä sille, miksi ”soinilaiset” päätyivät ratkaisuunsa. Totuus ei ole vielä tullut hänestä ilmi.

– Nyt on selittelyä ja selityksen makua ilmassa. Eiköhän se selitys sieltä vielä tule aikanaan, Lintukorpi toteaa.

Lintukorpi itse seisoo valitun puoluejohdon takana ja kertoo tilanteen kirkastaneen hänen perussuomalaisuuttaan.

– Olen ollut perussuomalainen, mutta nyt siihen tuli pykälä lisää. Pyrin entistä enemmän olemaan heikompiosaisten asialla. Nyt irtaantui poliittinen eliitti, hän kertoo.

Hämeen piirissä ei ole vielä kuulunut aikeita eroamisesta ja loikkaamisista. Ensi viikolle on järjestetty kokous, jossa piiriläiset pääsevät keskustelemaan tilanteesta avoimesti.

– En ole kuullut vielä yhtäkään viestiä eroaikeista. Jos kokee kuuluvansa soinilaiseen aatekuntaan, niin muutamia eroja voi tulla. Mutta meillä ei ole tällaisesta puhuttu.

”Takin napit jäivät auki”

Kainuun piirissä on yhtä lailla odottavainen tunnelma. Piirin puheenjohtaja Pertti Ahlqvist sanoo soittaneensa piirin paikallisjärjestöt läpi tiistai-iltana ja viesti on selvä: piirin väki seisoo Jyväskylän puoluekokouksen päätösten takana.

Ahlqvist kertoo myös olleensa yllättynyt kuulleessaan uuden vaihtoehdon koosta. Hän arveli, että muutama rivikansanedustaja eroaisi protestina, mutta tämän kokoluokan irtaantuminen tuli yllätyksenä – samoin Soinin lähtö.

– Vielä viikko sitten hän sanoi, ettei voisi kuvitellakaan lähtevänsä puolueesta. Näemmä jäi kuitenkin takin napit auki, Ahlqvist sanoo.

– Uusi johto tuntuu selvästi miellyttävän nuorempaa väkeä. Vanhemmat konkarit vähän pohtivat, että mitä nyt tehdään ilman Soinia. Mutta niin sitä pohdittiin Kekkosenkin jälkeen, eikä maailma pysähtynyt.

Kentällä selvää hajaantumista

Monien piirien puheenjohtajilla on käynyt puhelin kuumana keskiviikkona, eikä osa vastannut Ilta-Sanomille. Aiempia kommentteja katsoessa on kuitenkin selvää, että puoluekentällä on ristiriitaisia tunteita.

Esimerkiksi Satakunnan piirin puheenjohtaja, vanhan liiton smp:läinen Anssi Joutsenlahti kertoi Ylelle eilen olevansa uuden vaihtoehdon miehiä. Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi valittu Laura Huhtasaari on kansanedustaja Satakunnan vaalipiiristä ja Porin kaupunginvaltuutettu.

Ylen soittokierroksen perusteella esimerkiksi Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Kati Kähkönen ja Lapin piirin Matti Torvinen kokevat kuuluvansa soinilaisiin.

– Voin sanoa, että sydämeni musertui ja puristui lauantaina kun puheenjohtajistossa havaitsin, että äärioikeistolaiset ovat kaapanneet vallan perussuomalaisessa puolueessa, Torvinen totesi Ylelle.

Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen ja Helsingin piirin puheenjohtaja Markku Saarikangas taas ilmoittivat Ylelle tukevansa Halla-ahon puoluejohtoa.

Uusi vaihtoehto -ryhmän trioministeri Sampo Terho esittelee ja kertoo Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin pinssistä tiedotustilaisuudessa Kesärannassa Helsingissä 13. kesäkuuta 2017.

Saarikangas sanoo STT:lle, että uuteen vaihtoehtoon siirtyneet Sampo Terho ja Jussi Niinistö joutuvat todennäköisesti lähtemään perussuomalaisten valtuustoryhmästä.

–Puolue katsoo tällä hetkellä, että he, jotka ovat vaihtaneet eduskuntaryhmää, ovat eronneet puolueesta. Silloinhan se käytännössä tarkoittaa, että heidän on oma ryhmänsä perustettava. Näin se menee, Saarikangas sanoo.

Saarikangas kertoo, että muut Helsingin perussuomalaiset valtuutetut jatkavat ryhmässä mukaan lukien uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Kuudesta varavaltuutetusta yksi ei ole vielä vahvistanut kantaansa jatkosta.

Uudenmaan perussuomalaisten piirijohtaja Pekka Sinisalo taas arvioi STT:lle, että alueen valtuustoryhmissä voi tapahtua muutoksia, jos perussuomalaisten eduskuntaryhmästä uuteen ryhmään siirtyneet kansanedustajat irtautuvat myös edustamistaan valtuustoryhmistä. Uudellamaalla Espoossa valtuutettuina toimivat esimerkiksi Uuden vaihtoehdon Simon Elo ja Timo Soini.

Sinisalo uskoo, että odotettavissa ei ole muita suuria muutoksia. Hänen mukaansa perussuomalaiset valtuustoryhmät aikovat pitää yhtä.

–Kahtiajakautuminen on hyvin valitettavaa, mutta me edustamme piirissä perussuomalaisia ja jatkossakin tulee näin olemaan, Sinisalo sanoo.

Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Heli Kuparia ei tavoitettu, mutta hän totesi Ylelle aiemmin, ettei ole tehnyt vielä päätöksiä mihinkään suuntaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?