Päivällä eduskunnasta kuultiin hurjia uutisia, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmästä irtautunut Uusi vaihtoehto järjesti tiedotustilaisuuden. Pian pääministeri Juha Sipilä kertoi Turun lentokentällä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että hallituskriisi on ohi.
Noin kello 19.30 alkaneessa tiedotustilaisuudessa Kesärannassa pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja Eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho kertoivat päivän tapahtumista.
On esitetty epäilyjä, että hallituksella oli valmiina suunnitelma sen varalle, että Jussi Halla-aho ottaisi vallan perussuomalaisissa, kuten viime viikonloppuna kävi.
– Haastattelin perussuomalaisten kansanedustajia ja puoluekokouksessa olleita heti kokouksen jälkeen. Aika moni totesi, että poliittinen koti oli palanut maan tasalle, Sipilä kertoi.
Valtiovarainministeri Orpo vahvisti saman kertomuksen.
– Oli erilaista tietoa siitä, että perussuomalaisten riveissä on kiehuntaa. Asia sinetöityi kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun tämä (Uusi vaihtoehto) ryhmä oli kameroiden tänä aamuna kameroiden edessä, hän sanoi.
Sipilän mukaan hallituksella oli tiedossa suunnitelma kriisin hoitamiseksi, mutta asia varmistui vasta matkan varrella. Pääministeri oli kirjaimellisesti kiikuttamassa eronpyyntöään presidentti Sauli Niinistölle.
Sampo Terho kiisti niin ikään, että asiaa olisi pyöritelty pitkään.
– Jos epäilette, että tätä on pitkäänkin suunniteltu, emme olisi valinneet nimeä uusi vaihtoehto. Se tullaan vielä vaihtamaan, Terho totesi.
Uusi vaihtoehto -ryhmä puhui medialle tiistaina. Yllä video tiedotustilaisuudesta.