Sipilä Ylelle: Hallituksen jatko selviää huomenna

Julkaistu:

Pääministeri Juha Sipilä kommentoi perussuomalaisten puheenjohtajavalintaa pohdittuaan asiaa yön yli.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti kantaa perussuomalaisten puheenjohtajavalintaan ja hallituksen jatkomahdollisuuksiin pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina. Pääministerin haastattelu on kuultavana Ylen Radio Suomessa.

Sipilä sanoi, että perussuomalaisten puoluekokouksen tapahtumat ovat ainutlaatuisia suomalaisessa poliittisessa historiassa, kun koko puolueen johto muuttui kerralla. Sipilä sanoi, että aikoo vielä sunnuntai-iltana keskustella puhelimessa Jussi Halla-ahon kanssa.

Hän ei ottanut suoraan kantaan siihen, onko käsillä hallituskriisi tai pysyykö hallitus kasassa.

– Se selviää huomenna. Huomenna on johtopäätösten aika. Asiat katsotaan rauhassa ja on mietitty totta kai erilaisia vaihtoehtoja, jos tältä pohjalta ei eteenpäin päästä, Sipilä sanoi.

Pääministeri kertoi, ettei juuri tunne Halla-ahoa tai hänen ajatuksiaan hallituksessa meneillään olevista suurista uudistuksista. Sipilä lupasi, että aikoo käydä Halla-ahon kanssa myös arvopohjaisen keskustelun EU- ja maahanmuuttopoliittisista asioista.

– Esimerkiksi EU-asioissa meillä ei voi olla monta linjaa, vaan vain yksi linja. Osin EU-asioita ovat myöskin nämä maahanmuuttokysymykset.

Sipilä arvioi lauantaina, että perussuomalaisten uuden johtajiston arvot ovat etääntyneet keskustan arvoista. Pääministeri kertoi, että hänen kalenterinsa on siivottu nyt kolmeksi päiväksi hallituksen jatkon pohtimista varten.

– On tarpeellista käydä keskustelu arvoista. Jos nyt sopisimme joistakin asiakysymyksistä, joista pääsemme kompromissiin, mutta arvopohja on kovin erilainen, kriisi voi tulla eteen jostakin muusta kysymyksestä kolmen viikon päästä.

”Ministeri ei voi olla kuka tahansa”

Jussi Halla-ahon nousun perussuomalaisten puheenjohtajaksi on ennakoitu voivan kaataa Sipilän hallituksen. Sipilä sanoi tuoreeltaan lauantaina, että Halla-ahon valinta perussuomalaisten johtoon on ”kova paikka hallitukselle”. Sipilä tapaa Halla-ahon valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) kanssa maanantaina.

Perussuomalaisissa tapahtui lauantaina nuivan siiven vallankumous, kun puolueen kaikille johtopaikoille valittiin Halla-ahon kannattajia ja kiivaita maahanmuuttokriitikoita. Samalla puoluetta 20 vuotta johtanut ulkoministeri Timo Soini siirtyi sivuun. Halla-aho on ilmaissut tahtovansa laittaa Soinin ulkoministerin salkun kiertoon.

Sipilä sanoi käyneensä lauantaina pitkän puhelun myös Soinin kanssa. Sipilän mukaan perussuomalaisten ministerivalinnat ole vain perussuomalaisten sisäinen asia.

– Yleensä valintoihin ei ole puututtu, mutta kyllä ministerienkin pitää sopia muille hallituspuolueille. Ministeri ei nimenä voi olla kuka tahansa.