Suomalaisille paljastettiin armeijan uusin järeä moukari – tässä on 155 mm:n K9 Thunder -panssarihaupitsi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomalaisille paljastettiin armeijan uusin järeä moukari – tässä on 155 mm:n K9 Thunder -panssarihaupitsi

Julkaistu: 4.6.2017 21:19

Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä yleisölle esiteltiin ensimmäistä kertaa K9 Thunder -panssarihaupitsi, joka on Suomen telatykistön uusin ase.

Suomi päätti tänä talvena hankkia 48 käytettyä 155 mm:n K9 Thunder -panssarihaupitsia Etelä-Koreasta. Kaupan arvo oli 146 miljoonaa euroa. Hankinnalla korvataan osittain 2020–2030-luvuilla vanhenevaa ja käytöstä poistuvaa tykistökalustoa.

Sunnuntaina K9 Thunderia esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa Puolustusvoimien kalustoesittelyssä Helsingissä Kansalaistorilla. Vaikka torilla oli muutakin raskasta kalustoa, korealainen telatykki vaikutti olevan näyttelyn vetonaula.

– K9 Thunder on ensimmäistä kertaa yleisölle nähtävissä. Hankintapäätöshän näistä on jo tehty, mutta tämä nähtävillä oleva haupitsi on toistaiseksi ainut, joka meillä on Suomessa fyysisesti olemassa. Loput tulevat myöhemmin, Kaartin jääkärirykmentin tiedottaja Tiina Möttönen kertoi ennen näyttelyn avaamista.

IS oli talvella seuraamassa K9 Thunderin testejä Rovajärven ampuma-alueella. Videon näet alla.

K9 Thunder esillä Helsingissä.

Suomi hankki Etelä-Koreasta 48 käytettyä telatykkiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?