17-vuotiaiden mopoautoa päin ajanut mies kertoi juoneensa 9 olutta ennen rattiin istumista - Kotimaa - Ilta-Sanomat

17-vuotiaiden mopoautoa päin ajanut mies kertoi juoneensa 9 olutta ennen rattiin istumista

34-vuotiaalle nokialaismiehelle luettiin tänään syyte törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vakavampina rikoksina kahdesta taposta.

31.5.2017 12:22

Roska-auton kuljettajana työskennellyt mies ajoi helmikuussa Sastamalassa tahallaan tila-autolla päin mopoautoa ja kaksi 17-vuotiasta nuorta menetti henkensä. Hän oli törmäyksen tapahtuessa noin 1,4 promillen humalassa.

Syytetty peitti kasvonsa oikeussalissa.

Poliisin esitutkintapöytäkirjasta käy ilmi, että tapahtumaa edelsi perheriita. Mies kertoi kuulusteluissa olleensa romahtamispisteessä tapahtumaa edeltäneen viikon aikana. Mies oli aiemmin ollut kolme kuukautta juomatta, mutta nyt hän oli juonut alkoholia pahaan oloonsa vaikka tiesi sen vain pahentavan asiaa.

Hänellä oli ollut jo aiemmin itsetuhoisia ajatuksia. Eräänä aiempana päivänä hän oli todennut vaimolleen hankkiutuvansa eroon ”kahdesta paskasta”.

– Se oli joku aikaisempi päivä kun meillä oli jokin sanailu tai sellainen ja sitten sanoin tällain. Tarkoitin sillä autoa ja itseäni. Eli, että tapan itseni autolla.

Ilmakuva kuolonkolaripaikalta tapahtumayöltä.

Kohtalokkaana päivänä mies riitautui vaimonsa kanssa heti aamusta. He täyttivät yhdessä avioerohakemuksen, joka miehen piti käydä viemässä postiin ja käydä samalla apteekissa.

Mies ei kuitenkaan koskaan postittanut kirjettä. Sen sijaan hän kävi apteekissa ja kaupassa ostamassa olutta. Sitä hän hörppi kotiin palatessaan.

Turvavyön käyttäminen ei olisi pelastanut uhreja, koska mopoauton ohjaamo on tuhoutunut.

Kotona nahistelu vaimon kanssa oli jatkunut. Jossain vaiheessa mies soitti vaimonsa pyynnöstä sosiaalipäivystykseen, jossa käsiteltiin perheen tilannetta. Sosiaalityöntekijä oli ohjeistanut vaimoa soittamaan hätäkeskukseen väkivallan uhan takia. Sosiaalityöntekijä soitti itse hätäkeskukseen vaimon kerrottua, ettei uskalla soittaa.

Sitten vaimo kertoi miehelle, että poliisit ovat tulossa. Tämä sai miehen suutuksiin.

– Mä sanoin, että mä en jää odottaan poliiseja, koska mut sieltä kuitenkin taas viedään johkin. Vaikken ollu mitään tehnykään, mies kertoi kuulusteluissa.

Mercedeksen keula kuvattuna poliisin varikolla.

Hän kertoi kuulusteluissa muistaneensa, kuinka hän ottaa auton avaimet keittiötasolta ja lähtee ajamaan Mercedes-Benz -merkkisellä tila-autolla. Hän oli kertomansa mukaan juonut parin tunnin aikana noin yhdeksän tölkkiä olutta ja ottaneensa yhden bentsodiatsepiinia sisältävän Tenox-pillerin. Vaimo ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.

– No ajatus oli se, että mä lähen poies. Kun emäntä soitteli lastensuojeluun apuja ja muuta ja mun mielestä jotain semmosta, ja ne sano sieltä, että ne laittaa poliisin paikan päälle ja mä sanoin, että mä lähen poies, että, etten jää poliisien kanssa keskustelemaan asiasta ja sillon päätin, että tapan itteni. Keinolla millä hyvänsä, mies kertoi kuulusteluissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?