Ilta-Sanomat kirjoitti tiistai-iltana hollolalaisesta äidistä ja tyttärestä Riitta ja Essi Tuovolasta, joiden kotitalon takapihalla liikkui karhu.
Hämeen poliisista kerrotaan Ilta-Sanomille, että Hollolassa liikkunut karhu on lopetettu ennen kello iltayhtätoista tiistaina.
– Karhu on lopetettu, Hämeen poliisista vahvistetaan IS:lle.
Hämeen poliisilaitoksen julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että karhu päädyttiin lopettamaan, koska sen käytös oli ennalta-arvaamatonta, ja koska eläin liikkui teitä pitkin pihojen läheisyydessä.
Poliisille tuli jo päivän aikana useita havaintoja asutulla alueella liikkuvasta karhusta. Havaintoja tuli vielä lisää tiistai-iltana. Viimeinen havainto karhusta tuli poliisin tiedotteen mukaan Soramäen asuinalueelta Hollolasta noin puoli kymmeneltä illalla.
Katso videolta, kun poliisi etsii karhua.
Karhutehtävään osallistui useita poliisipartioita sekä suurriistahenkilöstöä. Karhu lopetettiin käyttämällä ampuma-asetta.
Poliisi antoi tiistaina karhun takia vaaratiedotteen Hollolan Hedelmätarhan ja Salpakankaan alueelle. Viranomaiset kehottivat välttämään alueella liikkumista ennen kuin tilanteen päättymisestä on ilmoitettu.
– Siellä on riistamiehet ja poliisi paikalla. Nyt odottelemme, mikä on seuraava havainto, jos sellainen tulee, vanhempi konstaapeli Toni Janhunen Hämeen poliisista kertoi aiemmin tiistai-iltana IS:lle.
Juttua täydennetty 30.5.2017 klo 23.40 Lisätty tietoa poliisitiedotteesta.
