Kommentti: Vihreiden villi kausi loppuu pian - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Vihreiden villi kausi loppuu pian

Vihreiden uuden puheenjohtajan pitää pystyä haalimaan ääniä oikealta ja varoa vasenta laitaansa, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Mahdollisuuksia puheenjohtajaksi uskotaan olevan Emma Karilla ja Touko Aallolla, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

28.5.2017 9:00

Vihreät, nuo kiltit ja sävyisät nuoret aikuiset. Ei paljastuksia salasuhteista, ei uhkaa hallituksen kaatumisesta. Kuka jaksaa seurata vihreiden puheenjohtajakisaa, kun samaan aikaan on menossa perussuomalaisten Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon mutapaini? Mitä sille vihreälle populismille nyt kävi? Veikö hyvä kotikasvatus sittenkin voiton?

Toissa viikonloppuna seurasin vihreiden ehdokkaiden ensimmäistä väittelyä. Ei siinä tupa sinisenä sähköistynyt sähisevästä jännityksestä. Rauhallisia, sisäsiistejä ihmisiä vaihtamassa mielipiteitään asiallisen kohteliaasti, haukotus.

Vihreillä on kuusi ehdokasta. Tilaisuudesta puuttui kuusamolainen kunnallispoliitikko Mika Flöjt, joka kai on vähän sellainen entisten aikojen ekovihreä. Punaisinta paikalla ollutta vihreyttä edusti varapuheenjohtaja Maria Ohisalo. Kansanedustajat Olli-Poika Parviainen, Krista Mikkonen, Emma Kari ja Touko Aalto eivät paljoa toisistaan puheissaan poikenneet.

Puheenjohtajaksi uskotaan olevan mahdollisuuksia Aallolla ja Karilla.

Aalto vahvoilla, Karilla vielä mahdollisuus

Pari viikkoa sitten MTV3:n kyselyssä lähes 45 prosenttia vastanneista vihreiden piirihallituksen jäsenistä kannatti jyväskyläläistä Aaltoa. Ville Niinistön omana seuraajasuosikkina pidetty helsinkiläinen Kari tippui kuolevaisten joukkoon vajaan 16 prosentin kannatuksella. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikkonen ylsi samaan.

 

Lännen median kuluvalla viikolla julkaisemassa kyselyssä Aaltoa kannatti 32 prosenttia ja Karia 29 prosenttia reilusta 250 vastanneesta vihreästä vaikuttajasta. Lännen media arvioi, että vihreiden hiukan monimutkaisessa siirtoäänivaalissa Aalto voittaisi selvästi. Toisaalta puheenjohtajasta äänestävät vihreiden jäsenet, joista melkoinen osa asuu Helsingissä ja Uudellamaalla, Karin kotikentillä.

Pääkaupungin ja maakuntien vastakkainasettelua on setvitty ennenkin vihreiden puheenjohtajavaaleissa. Ennen vähän naureskellut paikallisvihreät painoivat kampanjoita niska limassa ja seurasivat katkerina Helsingin valoissa liihottelevia julkkuvihreitä. Turkulainen ja yltiöurbaani Ville Niinistö oli aika hyvä kompromissi tähän ongelmaan. Nyt vastakkainasettelu on palannut.

Niinistö tuli puheenjohtajaksi vihreiden vuoden 2011 eduskuntavaalitappion jälkeen. Aluksi poliittinen julkisuus otti koville. Hyvin kasvatettu professoriperheen poika heitettiin vaalikeskusteluihin Timo Soinin raadeltavaksi. Niinistö aloitti vaisusti mutta paransi kuin porsas koikkelehtimistaan. Some-julkisuudesta tuli hänen spesiaalinsa. Vuoden 2015 eduskuntavaalin jälkeen Niinistö tuntui hetken opposition pääpirulta, kun Sdp:n Antti Rinne vasta yritti ylös kanveesista.

Niinistön aikuisiällä löydetty aggressiivisuus vei vihreät keväällä kunnallisvaalivoittoon. Tosin jopa vihreiden iki-ikoni Osmo Soininvaara oli suruissaan siitä, kuinka populistiseksi vihreiden linja meni. Mutta vaaleissa vain voitto ratkaisee.

Ville Niinistö oli vähän kuin kiltti kympin abiturienttipoika, joka perheen lakkiaisjuhlissa kiskaisee kaksi lasia samppanjaa, alkaa kiroilla ja kertoa isotädille, kuinka asiat oikein ovat. Ja vielä meidän Saulin veljenpoika! Siinä kahvikupit tärisevät käsissä.

Mutta voitto ratkaisee. Jos Ville Niinistö olisi halunnut, hän olisi todennäköisesti muutattanut puolueen säännöt ja jatkaisi puheenjohtajana vielä kuuden vuoden jälkeenkin. Mutta kiltti koulupoika koputti omaatuntoa.

Kannattaako puolueen vaihtajia suututtaa?

Niinistön seuraaja joutuu ottamaan sordiinon käyttöön. Vihreiden valtti on kyky ottaa ääniä oikealtakin, varsinkin kokoomukselta. Sdp:n rajapinta sinne on aivan rapaantunut ja Vasemmistoliitolla sitä ei ole koskaan ollutkaan. Niinistö on ilkeillyt kokoomukselle. Seuraaja ei voi niin paljon, sillä puolueenvaihtoa harkitsevat kokoomuslaiset voivat närkästyä.

Ja kokoomus on joka tapauksessa parhaiten kannatuksensa säilyttänyt hallituspuolue, kun vihreät taas on eniten kannatustaan nostanut oppositiopuolue. Todennäköisesti ne ovat yhdessä seuraavassa hallituksessa, oli sen kokoonpano muuten mikä vain. Sekin puoltaa liennytystä jo hyvissä ajoin ennen vaaleja.

Kun yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät. Porvarihallitusta vastustaessaan vihreät ovat ajautuneet vääjäämättä vasemmalle. Siellä he kilpailevat Vasemmistoliiton kanssa samoista tyytymättömistä nuorista. Li Andersson odottaa vesi kielellä hetkeä, jolloin vihreä sopuilu alkaa horjuttaa idealistien uskoa vihreisiin. Punavihreä oppositio ei välttämättä mene vaaleihin kovin sopuisassa yhteistyössä.

Ville Niinistö osoittautui yllättäen kovan luokan poliittiseksi pelureiksi. Hän sai unelmat vallasta ja vaikutuksesta vihertämään. Ne voivat lakastua, jos hänen seuraajansa ei ole vielä kyvykkäämpi.

Viisi vihreiden puheenjohtajaehdokkaista, Olli-Poika Parviainen, Krista Mikkonen, Touko Aalto, Emma Kari ja Maria Ohisalo. Kisan ennakoidaan huipentuvan Aallon ja Karin välillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?