Uljas

Kotimaa

Kommentti: Keskusta haalii itselleen valtaa ja rahaa – jälleen uusi askel

Julkaistu:

Keskustalla on käytössään uusi miljardien eurojen ”käsityökalu”, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Linda Pelkonen.
Hallitus haluaa myydä lisää osuuksia energiayhtiö Nesteestä ja turveyhtiö Vaposta. Tämän uutisen merkitys on nyt täysin erilainen kuin se olisi ollut vuosi sitten.

Syksyllä hallitus perusti itselleen lähestulkoon rahasampoa vastaavan järjestelmän nimeltä valtion kehitysyhtiö Vake Oy.

Hallitus voi halutessaan myydä minkä tahansa valtionyhtiön, ja päättää itse mihin rahat käytetään. Ensin hallitus hyväksyttää esityksensä eduskunnalla, mikä on läpihuutojuttu, koska suurin osa kansanedustajista kuuluu hallituspuolueisiin. Sen jälkeen myytävät valtio-omistukset siirretään Vake Oy:n omistukseen ja myydään.

Rahat jäävätkin nyt Vaken päätettäväksi. Vakea johtaa valtioneuvosto, jota johtaa hallitus. Käytännössä asiasta päättää omistajaohjauksesta vastaava keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä ja viime kädessä koko hallitus yhdessä, jota johtaa keskustalainen pääministeri Juha Sipilä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eduskunnalta ei siis myytävistä yhtiöistä tulevien rahojen käyttöön tarvitse kysyä lupaa, vaan hallitus eli Sipilä ja Lintilä voivat käyttää nämä miljardit haluamallaan tavalla.

Kauppalehden mukaan Vakeen myytäväksi siirrettävän omaisuuden arvo on noin 2,5 miljardia euroa.

Vakeen ollaan siirtämässä kevään aikana valtion omistamat Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta. Maanantaina uutisoitiin, että hallitus haluaa siirtää Vakeen myös Nesteen ja Vapon omistuksia, joten 2,5 miljardin euron summa kasvaa edelleen.

Nyt Vake Oy:ssä on Ekokemin myynnistä lähes 100 miljoonaa euroa rahaa. Hallitus päätti puoliväliriihessä, että 90 miljoonaa euroa Ekokemistä tulleista rahoista suunnataan digi-sote-yhtiön kehittämiseen.

Mielenkiintoista olisi tietää, mitä näillä muilla miljardeilla aiotaan tehdä. Samaan aikaan keskusta sementoi omaa valtaansa maakuntauudistuksella ja uudistaa sote-järjestelmää. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä laski, että Suomen 19 maakunnasta yhdeksän tulee olemaan sellaisia, joissa keskusta on suurin puolue ja viidessä maakunnassa keskusta on suurempi kuin muut yhteensä.

Vuonna 2013 suomalaisille vakuutettiin, että valtion sähköverkkoyhtiö Carunan myyminen on suomalaisten etu. Myyminen realisoitui suomalaisten sähkölaskuissa yli 20 prosentin hinnannousuna.

Tuskin kuitenkaan jokaisen valtionyhtiön omistuksien myyminen on yhtä paha munaus kuin Carunan myyminen.

Ministeri Lintilä kommentoi Vaken toimintaa Ilta-Sanomille pari viikkoa sitten.

– Vakea tullaan käyttämään perustehtävien mukaisesti eli uuden yritystoiminnan synnyttämiseen. Tietysti yhtiön salkuissa olevien yhtiöiden pääomarakenteen vahvistamiseen ja yritysjärjestelyihin. Tämä on se käsityökalu, joka minulla on tässä käytössä, Lintilä sanoi.

Aikamoinen ”käsityökalu” herralla. Toivotaan, että ministeri käyttää parin miljardin moukariaan niin, että se on koko Suomen etu.

Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä siitä, kuinka hyviä päätöksiä Juha Sipilän (kesk) yhdessä Petteri Orpon ja Timo Soinin kanssa johtama hallitus on tähän asti tehnyt. Samaan aikaan kun kansa suunnittelee kesälomiaan, keskustan herrat voivat laskea Vaken kautta siirreltäviä miljardejaan.

Ihme, ettei asiasta ole noussut isompaa meteliä. Hallitus on luonut itselleen oman budjetin, ja keskusta kikkailee itselleen ennennäkemättömän paljon valtaa ja rahaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. 6

      Suomen uintitähti pääsi eroon poikkeuksellisesta maksimisykkeestään – sydän lyö nyt aivan eri tavalla kuin 2 vuotta sitten

    7. 7

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    10. 10

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. Näytä lisää