Kukkia vienyt nainen puristui hautakiven alle ja soitti apua – palomiehet pelastivat - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kukkia vienyt nainen puristui hautakiven alle ja soitti apua – palomiehet pelastivat

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloesimiehen mukaan kivi pääsi kaatumaan, koska routa oli kääntänyt kiven jalustaa vinoon. Kuvituskuva.

Julkaistu: 22.5.2017 3:23

Hautausmaalle kukkia tuonut nainen joutui sunnuntaiaamuna pinteeseen hautakiven rojahdettua hänen päälleen.

Espoon Kellonummen hautausmaalle sunnuntaiaamuna kukkia vienyt nainen joutui pinteeseen, josta selviämiseksi tarvittiin palomiesten apua. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloesimies Ari Lehtolainen kertoo, että keski-ikäinen nainen jäi puristuksiin kaatuneen hautakiven alle.

Ensimmäisenä uutisen kertoi Helsingin uutiset.

– Hautakivi, noin metrin korkuinen ja yhtä leveä, kaatui naisen jalan päälle ja hän jäi jumiin. Nainen otti pienen kosketuksen kiveen ja se pääsi heilahtamaan.

Kivi pääsi Lehtolaisen mukaan kaatumaan, koska routa oli kääntänyt kiven jalustaa vinoon.

Lehtolainen ei tiedä, kuinka kauan nainen ehti virua kiven alla ennen kuin sai huudettua paikalle apua. Apuun tullut nainen ei saanut kiveä nostettua, mutta soitti hätänumeroon. Sieltä paikalle lähettiin kaksi riuskaa palomiestä.

Pelastuslaitos vei naisen ambulanssilla tutkimuksiin. Lehtolaisen mukaan on mahdollista, että kiven alle jäänyt jalka röntgenkuvataan, sillä painava kivi rysähti suoraan jalan päälle.

– Veikkasin, että kivi painaisi sata kiloa, mutta palomiehet sanoivat sitä painavammaksi. Ei se nyt niin painavalta tuntunut kun nostettiin, mutta ehkä se johtuu siitä, että palomiehet ovat niin vahvoja, hän sanoo.

– Mutta kyllä se sillä tavalla painaa, että jos olisi istunut siinä jalka kiven alla, niin todella hankala sitä olisi ollut saada pois.