Liisa, Elisa

Kotimaa

Koiviston hautajaisiin kutsuttu yli 500 vierasta

Julkaistu:

Koivisto haudataan ensi viikolla helatorstaina.
Presidentti Mauno Koiviston hautajaisiin on lähetetty kutsut kaikille ulkovaltojen edustajille Suomessa, kertoo protokollapäällikkö Matti Heimonen ulkoministeriöstä. Valtioneuvoston viestintä kertoo, että hautajaisiin on kutsuttu omaisten ja valtiojohdon lisäksi yhteensä yli 500 kutsuvierasta. Ulkovallat edustavat suurlähettilästasolla.

Vieraiden kutsumiseen valtiollisiin hautajaisiin ei liity Heimosen mukaan erityistä protokollaa.

– Mitä vieraita sen lisäksi mahdollisesti suoraan tulee, siihen en osaa ottaa kantaa. Nykyään avointa kutsua ei voi lähettää, koska sen hallinnoiminen on hyvin vaikeaa. Ei ole olemassa mitään kaavaa siitä, keille kutsu pitäisi lähettää.

Koivisto siunataan hautaan valtiollisissa hautajaisissa. Omaiset ovat mukana hautajaistoimikunnassa. Heillä on tärkeä rooli kertoa, keitä he haluavat hautajaisiin kutsua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koivisto haudataan ensi viikolla helatorstaina. Hautajaisia valmisteleva toimikunta kertoo tilaisuuden tarkasta kulusta ja yksityiskohdista maanantaina.
  • Videolla presidentti Niinistön puhe pian Koiviston kuoleman jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. Näytä lisää