Valtakunnansovittelija: Kaupan alan työriitaan sovintoehdotus - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valtakunnansovittelija: Kaupan alan työriitaan sovintoehdotus

Sovintoehdotus menee molempien osapuolten käsiteltäväksi.

Valtakunnansovittelija Minna Helle valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä 28. helmikuuta 2017.­

19.5.2017 0:24

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo antaneensa kaupan alan työriitaan sovintoehdotuksen. Helle kertoo asiasta Twitterissä.

Ehdotuksen sisältö ei ole vielä julkinen.

Ehdotus menee nyt osapuolten hallintojen käsiteltäväksi. Osapuolet voivat joko hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Kaupan liitto vastaavat maanantaina kello 16 mennessä.

Kiistassa on kyse siitä, että työntekijät vaativat ylemmille toimihenkilöille työehtosopimusta. Työnantajapuoli ei ole halunnut työehtosopimusta, vaan haluaa sopia työehdoista työpaikoilla.

YTN on perustellut vaatimustaan sillä, että palkattomat ylityöt ovat lisääntyneet niin paljon, että työehtosopimusta tarvitaan. YTN:n mukaan kaupan alan asiantuntijat tekevät keskimäärin 200 tuntia ylitöitä vuodessa, mutta vain noin kymmenen prosenttia saa lain mukaisen korvauksen. Myös työajanseuranta on retuperällä, liitto moitti aiemmin toukokuussa.

Kaupan liitto sanoi aiemmin toukokuussa, ettei työehtosopimus ole oikea ratkaisu YTN:n esille nostamiin kysymyksiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?