Kotimaa

Mauno Koiviston terveys heikentyi alkuvuodesta – kaatuminen vei hoitokotiin

Julkaistu:

Presidentti Mauno Koiviston, 93, terveydentilassa tapahtui käännös huonompaan joulun jälkeen.
Suomi sai perjantaina huonoja uutisia. Maamme yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto, 93, on siirretty saattohoitoon. Hänen tyttärensä Assi Koiviston mukaan presidentin tila on heikentynyt nopeasti. Mauno Koivisto oli aluksi viikon verran potilaana Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa.

Assi Koivisto kertoo IS:lle, että saattohoito on termi, jota lääkärit käyttävät vain silloin, kun aikaa on vähän.

– Lähdemme siitä, että aika on enää hyvin lyhyt, mutta onko se tunteja vai päiviä, sitä ei kukaan tiedä, hän toteaa IS:lle.

Media on seurannut Koiviston terveydentilaa tarkkaan. Presidenttipari nähtiin viimeksi itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2012, mutta kun juhlat siirrettiin Tampere-taloon vuonna 2013, Koivistot jättivät juhlat ensimmäisen kerran välistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä huhtikuussa 2015 rouva Tellervo Koivisto kertoi, että presidenttipari voi hyvin ja Mauno Koivisto ajelee aktiivisesti raitiovaunulla. Presidentin kunto lähti heikkenemään joulun jälkeen 2016. Tellervo Koivisto ryhtyi puolisonsa omaishoitajaksi.

Tellervo Koivisto oli puhunut miehensä Alzheimerin taudista kiertoilmaisuin, mutta asiasta uutisoitiin laajemmin tammikuussa 2017. Rouva Koivisto kertoi Eeva-lehdelle, että hänen miehensä käy pari kertaa viikossa Alzheimer-potilaiden päivätoiminnassa. Assi Koivisto kuvaili IS:lle, että hänen isänsä on yhä skarpissa kunnossa.

– Hän ei ole millään tavalla pois tästä maailmasta. Hän on vielä oman itsensä herra, hän luonnehti tammikuussa.

Kaatuminen vei hoitokotiin

Tammikuussa presidentti myös kaatui pahasti kodissaan ja loukkasi kätensä. Olkapää murtui niin pahasti, ettei hän päässyt helmikuussa seuraamaan rakkaan Sikariporras-lentopallojoukkueensa SM-turnausta Pasilan urheiluhalliin. Koivisto pelasi Sikariporras-joukkueessa vuosikymmenien ajan, ja hän on ollut sen jälkeenkin seuran toiminnassa mukana.

– Linnanjuhlaktin ovat voineet jäädä välistä, mutta Sikariportaan tapahtumiin hän on aina tullut, seurassa vaikuttava Pekka Wagner kertoi IS:lle.

Presidentti oli paikalla helmikuussa 2016. Tuolloin hänen teki kovasti mieli kentälle.

– Ihan käy kateeksi. He ovat nuorena oppineet oikeat otteet, niin myöhemminkin... Minun ikäluokkani oppi väärällä tavalla, Mauno Koivisto sanoi IS:n haastattelussa.

Maaliskuussa presidentti muutti hoitokotiin. Tellervo Koivisto kertoi asiasta Me Naiset -lehdelle. Hän kertoi käyvänsä puolisonsa luona päivittäin. Rouva Koivisto kertoi IS:lle, että tammikuussa murtunut olkapää kuntoutuisi paremmin hoitokodissa kuin kotona.

– Ilman Maunon kaatumista olisimme tulleet hyvin toimeen kotona kaksistaan – elämämme loppuun asti, rouva Koivisto totesi IS:lle.

Mauno Koivisto toimi presidenttinä kaksi kautta vuosina 1982–1994.