Toukokuu on jo niin pitkällä, että kun taivas alkaa yht’äkkiä sataa vettä, rakeita ja lunta, voi jo perustellusti sanoa huonon ajokelin yllättäneen autoilijat. Paimiolainen Sanna Sillanpää oli ajamassa keskiviikkoiltana puoli kuuden aikaan illalla Turusta päin kotiinsa Paimioon, kun huono sää yllätti.
– Alkoi sataa vettä ja rakeita. Lumi tuli ihan yht’äkkiä, hän sanoo.
Tummanvärinen BMW lähti ohittamaan Sillanpään autoa vasemmalta puolelta surkeassa säässä. Kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan palatessaan oikealle kaistalle ja auto lähti luisumaan oikean kautta ympäri. Vasemmalla kaistalla ajanut kolmas auto laittaa heti hätävilkut päälle ja väistää kaistan vasempaan reunaan.
Auto pyörii lopulta 180 astetta ympäri. BMW liiraa moottoritien oikeanpuoleiselle kaistalle keula tulosuuntaan päin. Moottoritiellä on nopeusrajoituksena 80 kilometriä tunnissa. Sillanpää kuvasi tilanteen autokamerallaan.
– Kaikki kävi todella nopeasti. Ilmeisesti hän ei vain huomannut, että tuli niin kamala keli. Hän tulee ohitseni, auto lähtee lapasesta ja vetää siinä ympäri.
”Ei siinä ehtinyt ajattelemaan”
BMW pysähtyy keskelle moottoritietä. Kuljettaja kääntää autoa pientareen kautta takaisin oikeinpäin, mutta renkaat sutivat sohjossa.
– Veikkaisin, että hänellä oli kesärenkaat alla. Kun hän yritti siitä lähteä liikkeelle, auto ei muuta kuin sudi vain. Hänellä on vielä takavetoinen Bemari, Sanna Sillanpää sanoo.
Lopulta bemarikuski saa autonsa oikaistua ja jatkettua turvallisesti matkaansa. Sillanpää kertoo, että itse tilanteessa hän ei ehtinyt ajattelemaan mitään.
– Mihin nyt mennään? Mitä mä teen? Ei siinä ehtinyt ajattelemaan. Sen jälkeen sydän hakkasi kyllä, hän kertaa tapahtumia.
Onneksi kukaan ei törmännyt
Sanna Sillanpää kertoo toivoneensa, ettei tiellä liukasteleva BMW törmää mihinkään. Sen jälkeen hän hoksasi ajatella, että toivottavasti kukaan ei törmää myöskään häneen.
– Jouduin itse jarruttamaan suhteellisen kovaa ja pysähtymään. En ajatellut muuta. Onneksi kukaan ei osunut mihinkään ja kaikki meni hyvin, hän sanoo.
Sillanpää sanoo, että sekä hänen että BMW:n kuljettajan onneksi tienkäyttäjät pitivät huonossa ajokelissä asianmukaiset turvavälit.
– Turvavälit olivat kunnossa. Se pelasti tilanteen siltä, että minä en ollut kenenkään perässä eikä kukaan osunut minuun. Toivottavasti ihmiset muistavat pitää ne turvavälit liikenteessä, hän muistuttaa.