Poliisi huolestui hengenvaarallisesta kesäilmiöstä: ”Riski on järjetön” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi huolestui hengenvaarallisesta kesäilmiöstä: ”Riski on järjetön”

Poliisi tiedotti torstaina huolestuttavasti yleistyneestä ilmiöstä.

11.5.2017 14:13

Poliisi on huolissaan varsinkin kesäkuukausina yleistyvästä hengenvaarallisesta ilmiöstä, jossa moottoriajoneuvojen kuljettajat eivät pysähdykään käskystä huolimatta vaan lähtevät pakenemaan.

Takaa-ajotilanteita sattuu poliisin mukaan joka päivä. Yleisimpiä ne ovat viikonloppuisin iltasaikaan ja yöllä.

– Pakoon lähtijät aiheuttavat hyvin usein vaaratilanteita paetessaan tarkastustilannetta aivan mitättömästä syystä. Pakoon lähtijän ottama riski on järjetöntä, sillä taustalla on rike, josta selviäisi pienellä rangaistuksella. Puhallutuksen välttäminen tai ajokortittomuus on yleisin pakoon lähdön syy. Yhtä usein kuolemaa uhmaavan rallin taustalla saattaa olla turvavyön käyttämättömyys, jokin varustepuute tai kolmannen sakon välttäminen, poliisi kertoo tiedotteessa.

Pysäytysmerkin noudattamatta jättämisestä ja sen jälkeen tapahtuvista liikennerikoksista seuraa yleensä aina suurempi rangaistus kuin esimerkiksi turvavyön käyttämättömyydestä.

– Pakoon lähtijöistä valtaosa on nuoria miehiä. Yleensä he ovat yksin liikkeellä henkilöautolla. Hieman yli puolet heistä on päihteiden vaikutuksen alaisina.

– Suurin osa jokaisista pakenemisista ja niitä seuranneista takaa-ajoista aiheuttaa huomattavaa vaaraa pakenevalle itselleen, seuraamisessa mukana oleville poliiseille sekä muille tienkäyttäjille.

Onnettomuuksissa on useimmiten loukkaantunut pakeneva itse.

– Poliisin pysäyttämisvaltuudet ulottuvat eräissä tapauksissa myös voimakeinoin tehtävään pysäyttämiseen, esimerkiksi piikkimatolla, ajoneuvolla kiilaamalla ja ajoneuvon kiinniajamalla.

– Poliisi voi myös luopua kiinniottamisesta, seuraamisesta tai takaa-ajosta. Luopumisharkinnan yhteydessä punnitaan yleensä pakenijan ottamien riskien suuruutta pakenijaa itseään ja mahdollisia sivullisia kohtaan jo tehtyyn rikokseen nähden.

Jos poliisi luopuu ajoneuvon seuraamisesta, se koittaa aina tavalla tai toisella tavoittaa pakenevan ja selvittää hänen henkilöllisyyteensä

– On huomattava, että joissakin tapauksissa pakeneva autoilija on pysäytettävä, jotta hän ei juuri sillä hetkellä pääse vaarantamaan muiden tiellä liikkujien turvallisuutta tai jatkamaan muutoin vaarallista käyttäytymistään.

Jutun pääkuvana näet kesällä 2016 Espoossa tapahtuneen pitkän moottoripyörän takaa-ajon, jonka moottoripyöräpoliisi kuvasi. Alla puolestaan kuvaa takaa-ajosta Helsingin Metsälässä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?