T-72 oli aikoinaan neuvostoliittolaista huipputuotantoa – näin Panssariprikaatin vanha taisteluvaunu jyrisee nyt Parolassa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

T-72 oli aikoinaan neuvostoliittolaista huipputuotantoa – näin Panssariprikaatin vanha taisteluvaunu jyrisee nyt Parolassa

Parolassa paukkui ja savusi vappuna, sillä Panssarimuseolla vaihdettiin kesävaihteelle – ja laitettiin T-72-panssarijoukkue urakoimaan.

6.5.2017 8:51

Parolan Panssarimuseo järjestää perinteisesti vappuna Kewätsawutus-tapahtuman, jossa väännetään kampiakselit kesäaikaan museovaunuja ajattamalla. Tänä vappuna museorinteessä paukkui edellispäivän lumipyryn jälkeisessä upeassa kevätauringon paahteessa tavallistakin äänekkäämmin, sillä kolmen T-72-taistelupanssarivaunun joukkue hätyytettiin rauhallisen telttailun keskeltä taistelutehtäviin.

Yleisö saikin nähdä kuinka vaunumiehistöt purkavat ja pakkaavat leirinsä vaunujen kyytiin, käynnistävät panssarinsa ja suoriutuvat tehtäväänsä suorittamaan.

Suomessa T-72-vaunuja oli käytössä yhteensä 162 kappaletta vuodesta 1984 lähtien. Neuvostoliitto ilmoitti 1980-luvun alussa olevansa valmis myymään Suomelle uusimpia T-72M-taistelupanssareitaan, joihin suomalaiset kävivät tutustumassa vuonna 1983. Hankintapäätös tehtiin nopeasti, ja käyttö- ja huoltokoulutus järjestettiin Odessassa jo syksyllä 1984. Ensimmäiset vaunut saapuivat joulukuussa 1984.

 

T-72-vaunut olivat Panssariprikaatin peruskalustoa ennen Leopard 2 -vaunuja.

Kaikkiaan Neuvostoliitosta ostettiin 63 T-72M1- ja T-72M1K-vaunua, joiden lisäksi ostettiin myöhemmin Itä-Saksan perintövarastoista 66 tsekkiläis- ja 33 puolalaisvalmisteista panssaria.

Nämä toimivat T-54- ja T-55-vaunujen rinnalla Suomen panssarijoukkojen kärkenä aina Leopard 2 -vaunuhankintaan saakka.

Vaikka T-72-vaunut ovatkin jo siirtyneet Suomessa eläkkeelle, niin useita kappaleita on säästetty museaalisiin tarkoituksiin, osa toimintakuntoisina. Panssarikillan jäsenten teknisellä avustuksella niitä pidetään edelleen ajokuntoisina.

Näkymä taisteluvaunun tornista.

T-72-taistelupanssarivaunu

Neuvostoliittolainen panssarivaunu, joka tuli palvelukseen vuonna 1973.

Vaunua valmistettiin Neuvostoliitossa ja satelliittivaltioissa yli 25 000 kappaletta.

T-72 on taistellut muun muassa Afganistanissa, Iranin ja Irakin sodassa 1980–1988, Georgian sisällissodassa, Jugoslavian hajoamissodissa, Tshetsheniassa, Libyassa, Ukrainassa ja Irakissa.

Pituus: 9,53 metriä

Leveys: 6,95 m

Korkeus: 2,22 m

Taistelupaino: 41,5 tonnia

Huippunopeus tiellä: 60 km/h

Huippunopeus maastossa: 50 km/h

Toimintasäde: 450 km tiellä

Aseistus: 125 mm panssarivaunukanuuna, konekivääreitä / pikakivääreitä

Panssarointi eteen: 240–500 mm

Moottori: V-12 diesel/monipolttoaine 780 hv

Miehistö: johtaja, ajaja, ampuja

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?