Kotimaa

Koiria syntyy enemmän kuin lapsia – ohittavat vuonna 2040 väkiluvussa?

Julkaistu:

Lemmikit
Koirista on tullut oiva korvike ihmiselle. Ne ovat nykyään täysivaltaisia perheen ja yhteiskunnan jäseniä, kirjoittaa Roman Schatz.
Suomessa tehtiin hiljattain maailmanennätys, joka yllättävää kyllä jäi kansalta tyystin juhlimatta: koirien määrä tasavallassa nousi yli 800 000:n. Vain viidessä vuodessa koirien määrä on kasvanut 200 000:lla. Näin ollen Suomi on nyt maailman koirarikkain maa, missään muualla ei asu niin vähän kaksijalkaisia per nelijalkainen.

Mihin suomalaiset tarvitsevat niin paljon koiria, ja mihin koirat tarvitsevat niin paljon suomalaisia? Millaisesta symbioosista tässä on oikein kyse?

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2016 syntyi Suomessa 52 814 lasta, 2 658 vähemmän kuin vuonna 2015 ja vähemmän kuin kertaakaan sitten nälkävuosien.

Koiranpentuja rekisteröitiin Kennelliiton mukaan viime vuonna 46 953 kappaletta, mikä on noin 500 enemmän kuin edellisvuonna. Luku on reippaasti alakanttiin, sillä toisin kuin ihmisvauvoja, koiranpentuja ei ole pakko rekisteröidä. Suomessa syntyy siis paljon enemmän koiria kuin lapsia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhä vähemmän lapsia, yhä enemmän koiria – onko tämä sattuma vai korreloivatko nämä ilmiöt? Onko koirabuumi yhteiskunnan pirstoutumisen, sinkkuuntumisen ja syrjäytymisen oire?

Tutkimukset osoittavat, että koiria hankitaan jostain syystä lama-aikana enemmän kuin taloudellisena nousukautena. Myös suomalainen koirabisnes toimii antisyklisesti: Nokia meni, mutta lemmikkikoiriin liittyvän liiketoiminnan liikevaihto on 2000-luvulla lähes nelinkertaistunut.

Koirat valtaavat yhä enemmän alaa yhteiskunnassamme, ja heille rakennetaan kattava oma infrastruktuuri: on koiramessuja ja koirahotelleja, koirahierontaa ja koirajoogaa, koirapuistoja ja koirakampaamoita, koirakouluja ja koirakuiskaajia. Koirille keksitään jatkuvasti uusia ammatteja: ennen oli poliisi- ja opaskoiria, nyt meillä on lukukoiria, terapiakoiria, diagnoosikoiria, kaverikoiria – koirat alkavat korvata meitä työelämässä.

Myös kulttuurielämä on vaarassa joutua koirien haltuun: Suomen vähenevät lapset saavat lahjaksi teoksia kuten Koiramäen Joulukirkko, Seitsemän Koiraveljestä ja jopa Koirien Kalevala.

Koirista on tullut oiva korvike ihmiselle, ne ovat nykyään täysivaltaisia perheen ja yhteiskunnan jäseniä. Paitsi että ihmiseen verrattuna koira ei ole niin raskas investointi: koira ei opiskele, ei tuo vääriä poika- tai tyttöystäviä kotiin, ei polta, ei juo, ei pelaa jääkiekkoa eikä ratsasta, ei puhu eikä kapinoi, kun sitä pukee söpösti ja kun sitä trimmaa pensaan näköiseksi.

Mitä parasta näinä epävarmoina aikoina: koira sitoo ihmistä maksimissaan viideksitoista vuodeksi. Ja jos on aivan pakko, koiran voi aina myydä, antaa pois tai lopettaa. Maassa maan tavalla – japanilaiset ostavat seurakseen sähköllä toimivia robotteja, suomalaiset hankkivat koiria, sillä täällä on tilaa.

Jos väestön kehitys jatkuu lineaarisesti, vuonna 2040 Suomessa asuu enemmän koiria kuin ihmisiä. Viimeistään silloin niille, anteeksi heille, pitää järjestää ihmisoikeudet ja oppivelvollisuus. Sekä uroksille asevelvollisuus ja nartuille äänioikeus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt