Pääkirjoitus: Yhteydet Venäjään eivät ole enää synti

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kävi torstaina Suomessa ja tapasi sekä vierailua isännöineen ulkoministeri Timo Soinin (ps) että presidentti Sauli Niinistön.

5.5.2017 5:30

Sille voi nostaa hiukan kulmakarvoja, että Timo Soini vei korkean vieraan Porvooseen samaan aikaan hallituksen 100-vuotisjuhlaistunnon kanssa, mutta tärkeintä on kuitenkin, että yhteydet naapurimaiden päättäjien välillä toimivat.

Venäjän vallattua Krimin keväällä 2014 Sauli Niinistön yhteydenpitoa Venäjään ja presidentti Vladimir Putiniin kritisoitiin sekä kotimaassa että ulkomailla, varsinkin Ruotsissa ja Baltian maissa. Nyt keskustelun sävy on tyystin muuttunut. Paheksumista ei enää juuri kuule – päinvastoin. Niinistön rooli on kasvanut sitä enemmän, mitä useammin hän on Putinin tavannut.

Vedenjakaja oli Naton Varsovan-huippukokous viime heinäkuussa. Varsovassa todettiin, että Venäjän kanssa tarvitaan myös dialogia. Sen jälkeen Niinistön näkemykset Venäjän tilanteesta ovat olleet kysyttyä tavaraa mm. EU-päättäjien joukossa. Viimeksi Niinistö tapasi Putinin Arkangelissa maaliskuussa. Putin on myös tulossa kesällä Suomeen, mitä Sergei Lavrovin vierailulla myös pohjustettiin. Sen sijaan Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin huippukokous Suomessa jäänee unelmien joukkoon.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel tapasi Putinin tiistaina Sotshissa kahden vuoden tauon jälkeen. Yhteyttä pidetään, vaikka tunnelma ei katossa ollutkaan. Ruotsillekaan Moskova ei ole enää menemätön paikka, mitä todisti ulkoministeri Margot Wallströmin ja Lavrovin tapaaminen helmikuussa Moskovassa.

Suomen ja Ruotsin tyyleissä on silti pysyviä eroja. Wallström lähetti eilen esimerkiksi Ison-Britannian, Ranskan, Saksan ja Hollannin ulkoministerien kanssa Lavroville yhteisen kirjeen, jossa Venäjää vaaditaan painostamaan Tshetseniaa, jotta se lopettaisi homoseksuaalien vainoamisen. Näissä asioissa Suomi on aina Suomi ja Ruotsi on Ruotsi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?