Kotimaa

Sarjakuristaja vietiin sittenkin vankilaan - poliisi oli valmiiksi kintereillä

Julkaistu: , Päivitetty:

Rikosepäily
Hovioikeus kumosi aiemman päätöksen, jolla uudesta rikoksesta epäilty sarjakuristaja oli laskettu vapaaksi. Mies otettiin kiinni heti.
Helsingin poliisi epäilee 51-vuotiasta oululaissyntyistä Michael Maria Penttilää törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Poliisi otti Penttilän alun perin kiinni jo huhtikuussa ja esitti häntä vangittavaksi. Helsingin käräjäoikeus arvioi tuolloin kuitenkin, etteivät vangitsemisedellytykset täyttyneet ja päätti kaksi viikkoa sitten, että Penttilä on laskettava vapaaksi.

Nyt torstaina Helsingin hovioikeus kumosi vapauttavan päätöksen ja määräsi, että Penttilä on vangittava. Hovioikeus määräsi hänet passitettavaksi ensin Pasilan poliisivankilaan ja myöhemmin Vantaan vankilaan, jos tutkintavankeus pitkittyy.

Penttilä vietiin vankilaan saman tein. IS:n tietojen mukaan hänet oli otettu kiinni jo hieman ennen kuin hovioikeuden päätöksestä kerrottiin julkisuuteen. Hovioikeus tiedotti asiasta kello 16, mutta varsinainen päätös oli annettu jo aiemmin iltapäivällä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi oli varautunut vangitsemiseen ennalta. Virkavalta oli jo valmiiksi Penttilän kintereillä ja otti hänet kiinni heti kun lupa herui.

Perustelut salaiset

Hovioikeus käsitteli jutun salaisena tutkinnallisista syistä, koska rikosepäilyn tutkinta jatkuu ja on yhä kesken. Salaisia ovat sekä käräjä- että hovioikeuden perustelut ratkaisuilleen.

– Valitettavasti en pysty avaamaan sen tarkemmin perusteluja siihen, että miksi päädyimme erilaiseen ratkaisuun kuin käräjäoikeus, totesi asian ratkaisuun osallistunut hovioikeudenneuvos Mirjami Paso.

Vankiloita 1980-luvulta lähtien kiertänyt Penttilä vapautui viimeisimmästä vankeusrangaistuksestaan joulukuussa 2016. Nyt häntä epäillään viime helmikuussa tapahtuneesta rikoksen valmistelusta.

IS on aiemmin kertonut, että Penttilä oli tuolloin kontaktissa 17-vuotiaaseen itähelsinkiläiseen tyttöön. Perhe otti yhteyttä poliisiin.

Penttilällä on synkkä rikoshistoria taustallaan. Hänet on tuomittu lukuisista kuristamalla toteutetuista väkivalta- ja seksuaalirikoksista. Niihin lukeutuu kolme 1980–90-luvuilla tehtyä henkirikosta.

Penttilä oli alkujaan nimeltään Jukka Torsten Lindholm. Hän on vaihtanut nimeään kahdesti.