Kotimaa

Venäjän ulkoministeri saapuu Suomeen kuin Aleksanteri I

Julkaistu:

Huomenna on ilmassa historian siipien havinaa, kun hallitus kokoontuu Porvooseen 100-vuotisjuhlaistuntoon ja myös Venäjän ulkoministeri ilmestyy paikkakunnalle. Onko Sergei Lavrovilla Porvoossa Aleksanteri I:n rooli? Pettikö joltakin pelisilmä, kummastelee politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Hallitus kokoontuu torstaina Tulevaisuuden Valtiopäiville Porvoon Taidetehtaalle klo 13 pääministeri Juha Sipilän (kesk) johdolla.

Sitä ennen Porvooseen ilmestyy myös Venäjän vahva mies, ulkoministeri Sergei Viktorovitš Lavrov, joka neuvottelee Porvoossa Haikon kartanossa ulkoministeri Timo Soinin (ps) kanssa.

Ennen juhlaistuntoa Venäjän ulkoministeri pitää Porvoossa myös tiedotustilaisuuden.

Oudompi – esimerkiksi joku ruotsalainen, jotka ovat usein tällaisista asioista suuna päänä – saattaisi ihmetellä korkeaa venäläisvierasta Suomen itsenäisyysjuhlan supernäyttämön sivulavalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Symbolisesti vierailun järjestelyä voikin kummastella. Osa kummasteleekin.

Ei itsenäisyyttä eikä edes autonomiaa, ettei Venäjän korkea vaikuttaja ole lähietäisyydellä. Hyvällä tahdolla voi ajatella, että järjestely on tehty pragmaattisista syistä, Soinin aikataulua ajatellen.

Mutta jossakin voidaan ajatella toisinkin.

Esimerkiksi Venäjällä.

Aleksanteri I vai Lenin?

Järjestely tuo hakematta mieleen mieleen Porvoon valtiopäivät 1809, jossa Suomen säädyt julistivat uskollisuuttaan Suomen suuriruhtinaalle, Venäjän keisari Aleksanteri I:lle sen kunniaksi, että Venäjä oli Suomen sodassa valloittanut Suomen Ruotsilta etupiiriinsä. Kiitos tästä kuuluu Ranskalle, joka Tilsitin sopimuksessa 1807 antoi Venäjälle oikeuden Suomen valloittamiseen. Haminan rauhassa 1809 peli oli selvä.

Aleksanteri I siis lahjoitti Suomen suuriruhtinaskunnalle autonomian ja säädyt olivat mielin kielin.

Torstain juhlaistunnossa pureudutaankin sattuvasti historiaan ja tulevaisuuteen.

Historiallisesti Juha Sipilä edustaa ilman muuta talonpoikaissäätyä ja Petteri Orpo (kok) porvaristoa, mutta Timo Soinin säätyläisyyttä on vaikeampi määritellä.

Ehkä onkin helpompi todeta, että vuodesta 1809 Suomi on kehittynyt siinä määrin, että säädyttömilläkin on sijansa hallituksessa.

Osa onkin sitä mieltä, että Soini käyttäytyy säädyttömästi kutsumalla Lavrovin Porvooseen valtioneuvoston itsenäisyysistunnon alle.

Mutta sata vuotta sitten säädyt olivat jo puolueita, ja kuten hyvin tiedetään ja kuten presidentti Urho Kaleva Kekkonen meitä kaikkia on opettanut, Suomen itsenäisyyden lahjoitti meille aatelismies ja bolsevikkijohtaja Vladimir Iljits Lenin, os. Uljanov. Tapahtumien kulun on loistavasti ja rehellisesti kuvannut mestariohjaaja Edvin Laine yhdessä Viktor Tregubovitsin kanssa ohjaamassaan elokuvassa Luottamus (1976)

Tiedossa ei ole, aikooko Soini vedota tähän historiallisen faktaan neuvotellessaan Lavrovin kanssa, mutta on hienoa, että Suomella on välit itään kunnossa.

Iltapäivällä Lavrov tapaa presidentti Sauli Niinistön, mutta sentään Helsingissä.

Tapaamisessa pohjustetaan presidentti Vladimir Putinin kesäistä vierailua. Ties mitä tunnustuksia Putin antaa 100-vuotiaalle Suomelle. Presidentti Boris Jeltsin ehti jo 1994 tunnustaa, että talvisota oli Josif Stalinin, os. Džugašvili, rikos Suomea kohtaan, mutta Venäjän nykyjohdon historiakäsityksistä ei ole samaa varmuutta.

Stepanov oli sisäpiiriä

Vuonna 1977, kun Suomi täytti 60 vuotta, välit itään olivat vielä nykyistäkin paremmalla tolalla.

Heinäkuussa pari työläisvaltio Neuvostoliittoon pettynyttä nuortamiestä kaappasi Petroskoista lähteneen Aeroflotin Tupolev Tu-134- matkustajakoneen Tukholmaan. Kaappareiden epäonneksi kone pantiin laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Muiden mukana hallituksen neuvottelupiireissä hääri silloinen Neuvostoliiton Helsingin-lähettiläs Vladimir Stepanov. Asia herätti niin sanotuissa länsimaissa kiusallista huomiota, mutta se ei juuri pääministeri Kalevi Sorsaa (sd) häirinnyt, sisäministeri Eino Uusitalosta (kesk) nyt puhumattakaan.

Stepanovin vaatimuksista käyttää väkivaltaa sentään kieltäydyttiin.

Eli mikäpä tässä ystävyyttä vaaliessa.

Rauhanjuna toki puuttuu.

Eino Uusitaloon palataksemme hän ymmärsi myös ehdottaa Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi jatkosodan välirauhan sopimuspäivää, mutta edes punaisimmalla 70-luvulla tämä ei mennyt läpi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt