Omasta pihapiiristä voi löytää uusia kasveja. Osa niistä voi ilahduttaa ulkonäöllään, mutta joukossa voi olla myös Suomen myrkyllisimpiä kasveja.
Maamme vaarallisimpien kasvien listan kärjessä ovat näsiä ja jättiputki.
– Toukokuussa jättiputki on pirullinen, koska sitä ei välttämättä tajua ollenkaan jättiputkeksi, varoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvitieteen yksikön ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.
Pehkonen tietää tapauksen, jossa pikkupoika käveli metsikössä paljain jaloin. Tuloksena olivat toisen asteen palovammat. Vasta myöhemmin selvisi, että aiheuttaja oli jättiputki. Oireet alkavat viipeellä, mikä vaikeuttaa vammojen syyn selvittämistä.
Jättiputki
– Jättiputken polttokarvat tökkäävät ihoon pienen reiän, johon valuu myrkkynestettä. Se ei ole niin kuin nokkonen, joka polttaa heti, vaan reaktio tulee vasta ajan kanssa. Neste aiheuttaa ihoreaktion vasta yhdessä valon kanssa.
Jättiputki on levinnyt Suomessa etelästä pääasiassa Rovaniemen korkeudelle. Kesällä kasvin tunnistaa sen koon avulla.
– Se on täysikasvuisena todella huomiota herättävän suuri. Jos tunnistaa koiranputken, niin tämä on 10 kertaa isompi.
Näsiä on tappavan myrkyllinen pensaskasvi
Monivuotinen pensaskasvi näsiä aloittaa kukkimisen jo maaliskuussa. Se kukkii nyt parhaillaan.
– Sillä on hyvin kauniit, vaaleanpunaiset lilaan vivahtavat kukat. Sen vuoksi sitä käytetään myös koristekasvina.
Kasvissa piilee kuitenkin vaara. Loppukesästä kypsyvät myrkylliset, herkullisen oranssin väriset marjat voivat houkuttaa varsinkin lapsia maistamaan niitä.
– Lapsilla 2–3 marjan syöminen voi aiheuttaa kuoleman.
Aikuisilla tappava annos on 10–12 marjaa. Myrkky vaikuttaa keskushermostoon, ruuansulatukseen ja sydämeen. Se on levinnyt koko Suomeen aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Näsiä
Näsiän marjat ovat tappavan myrkyllisiä.
Hulluruoho ja -kaali aiheuttavat aistiharhoja
Hulluruohossa vaara piilee hermostomyrkkyä sisältävissä siemenissä ja siemenkodassa, joita joku voi erehtyä syömään.
– Syötäessä yksi hedelmä voi aiheuttaa kuoleman. Hedelmässä on useita siemeniä.
Hulluruoho ja kuten hullukaali ovat kauttaaltaan myrkyllisiä. Ulkonäöltään vaatimattomat kasvit sekoittuvat helposti rikkaruohoihin.
Toukokuussa 2013 pakastevihannespusseihin oli vahingossa sekoittunut hulluruohoa. Tuolloin ihmisiä joutui sairaalahoitoon. He olivat kärsineet sekavuudesta ja aistiharhoista.
Jättiputken hävittäminen voi vaatia maa-ainesten vaihtoa
Jättiputki leviää hyvin aggressiivisesti, minkä vuoksi sen hävittäminen on vaikeaa.
– Se tekee ihan järjettömän määrän siemeniä, jopa 50 000 kappaletta yhdessä kukinnossa. Niittämällä ja ylös repimällä sen kanssa saa taistella 10 vuottakin.
Kasvintorjunta-ainekaan ei välttämättä auta, kun seuraavana tulevat jo uudet yksilöt.
– Jos siitä haluaa pihalla eroon, hätätilassa saattaisin harkita ihan maa-aineiden vaihtamista.
Näsiää hävittäessä tulee muistaa, että kyseessä on uhanalainen kasvi. Tämän vuoksi sitä ei saa poistaa edes omasta puutarhasta.
– Näsiästä on kuitenkin olemassa myös puutarhalajike, jonka hävittämisessä ei ole rajoituksia.
– Itse en hävittäisi kasvia, vaan noukkisin marjat pois ja heittäisin ne takkaa, ettei kenellekään tule kiusausta syödä niitä.
Näsiän, kuten hulluruohon ja -kaalin saa poistettua, kun sen kaivaa juurineen pois maasta.
Hulluruoho
Hullukaali
Näsiä
Hulluruoho