Liisa, Elisa

Kotimaa

Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

Julkaistu:

Uutisotsikoihin päätynyt pastori Marjaana Toiviainen pohtii Suomesta lähdön haastavuutta Facebook-kirjoituksessa.
Turvapaikanhakijoiden puolesta näkyvästi puhunut Oulunkylän seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen kirjoittaa julkisesti Facebookissa, ettei osaa päättää muuttaako Tansaniaan vai jäädäkö Suomeen.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Toiviaisen Facebook-kirjoituksesta, jossa hän kertoi aikovansa muuttaa toukokuussa ulkomaille. Syyksi muuttoon hän kertoi sen, ettei koe enää voivansa asua kotimaassaan. Hän avasi kirjoituksessa sitä, mitä hänen käsityksensä mukaan on rasismi Suomessa.

Hän kertoi myös joutuneensa pelkäämään ”henkensä edestä” ja asennuttaneensa kotiinsa hälytysjärjestelmän.

– Terveiset hallitukselle: voititte, Toiviainen kirjoitti tuolloin Facebookissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lauantaina Toiviainen julkaisi Facebookissa uuden julkisen kirjoituksen, jossa pohtii lähteäkö vai jäädä. Hän kertoo uskoneensa tehneensä päätöksen muutosta Tansaniaan, mutta alkaneensa sittemmin harkita asiaa.

Englanniksi kirjoitetussa julkaisussa pastori kertoo, ettei pysty asumaan Suomessa, koska kokee kotimaansa tekevän hänet tällä hetkellä ”sairaaksi”. Syyksi tuntemuksilleen nainen selittää sen, että hänen kokemuksensa mukaan Suomessa kohdellaan ihmisiä eri tavalla ihonvärin perusteella.

– Olen todella sekaisin. En tiedä mitä tehdä. Tulisin kaipaamaan perhettäni todella paljon. Mutta minulla on perhettä myös Tansaniassa. Mitä tehdä? Missä asua? Olen eksynyt, Jumala, näytä minulle tie, nainen kirjoittaa.

Toiviainen on ollut mukana perustamassa kotimajoitusta turvapaikanhakijoille tarjoavaa Refugees Welcome -verkostoa ja puhunut julkisuudessa painokkaasti turvapaikanhakijoiden puolesta. STT:n mukaan Toiviainen oli näkyvästi esillä Metsälän vastaanottokeskuksessa, Pasilan poliisitalolla ja Helsinki-Vantaan lentokentällä järjestetyissä mielenosoituksissa.

Kotimaa24 uutisoi viime viikolla, että turvapaikanhakijoiden puolesta puhuneesta pastorista on tehty useista kanteluita tuomiokapituliin. Julkaisun mukaan kanteluita oli kiirastorstain iltapäivään mennessä tehty 23.

Helsingin Sanomat uutisoi tällä viikolla Toivaisen ja muiden Helsingin seurakuntien työntekijöiden nykyisin kohtaamasta vihapuheesta.

Toiviainen ei halunnut kommentoida asiaa Ilta-Sanomille.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. 6

    Kiinassa kuolleen 14-vuotiaan lapsimallin kuolemasta liikkuu hurjia huhuja – viranomaiset kumoavat väitteet myrkytyksestä

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  9. 9

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  10. 10

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  9. 9

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. Näytä lisää