Oleskeluluvan Suomesta saaneet, eli maahan tulleet, jotka ovat saaneet pakolaisstatuksen, ohjataan vastaanottokeskuksista kuntiin. Työ- ja elinkeinoministeriön kehittämispäällikön Tarja Rantala pitää tärkeänä, että pakolaiset pääsevät mahdollisimman nopeasti siirtymään vastaanottokeskuksista kuntiin.
– Sehän maksaa aika paljon, noin 60 euroa vuorokausi, jos oleskeluluvan saaneet ovat vastaanottokeskuksissa. Ja he haluavat itsekin pois vastaanottokeskuksista, koska ovat olleet jo kuukausia siellä, Rantala sanoo.
Hänen mielestään pakolaisten kuntiin siirtyminen on sujunut hyvin. Monessa kunnassa oli viime vuonna mielenosoituksia vastaanottokeskusten perustamisesta, mutta mieliala on Rantalan mukaan kääntynyt. Joissain kunnissa on Rantalan mukaan protestoitu vastaanottokeskusten sulkemista vastaan, kun huomattiin mitä ne merkitsevät.
– Monessa kunnassa huomattiin, että vastaanottokeskus ja turvapaikanhakijat eivät muuttaneet juuri mitään. Ymmärretään, että eivät he ole mitään Marsista laskeutuneita kummajaisia, ja kuntaan tuli tämän myötä työpaikkoja, kauppoihin asiakkaita ja kouluihin lapsia, Rantala kertoo.
”Monessa kunnassa huomattiin, että vastaanottokeskus ja turvapaikanhakijat eivät muuttaneet juuri mitään.
Etukäteen sovittu määrällinen kuntapaikka tarkoittaa, että kunta järjestää pakolaisille asunnot.
Kaupungit saavat työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia-hankkeen kautta rahaa kuntapaikoista. Yli 150 kuntapaikasta kunta saa 100 000 euroa bonusrahaa ja 200 kuntapaikasta 175 000 euroa.
Rantala kertoo, että TEM:in tilastoanalyytikko selvitti ennen joulua, että 75 prosenttia pakolaisista haluaa jäädä paikkakunnalle, jossa he ovat olleen vastaanottokeskuksessa ja 25 prosenttia siirtyy itse muualle.
Siirtymisen syyt ovat Rantalan mukaan samat kuin kantaväestönkin kohdalla eli halutaan maakuntakeskuksiin ja Etelä-Suomeen.
– Jos sallitte henkilökohtaisen mielipiteen, ei näistä pakolaisista syrjäseutujen pelastajiksi ole. Miten siellä kotoudutaankaan, jos kunnassa on vain kourallinen ihmisiä? Ongelma on, että pienellä paikkakunnalla on vaikea järjestää mitään kotoutumiskoulutusta ja kielen opiskelua.
Hän kuitenkin korostaa, että keskikokoisissa kaupungeissa kotoutumiskoulutuksen järjestäminen onnistuu hyvin.
Ilta-Sanomat sai Työ- ja elinkeinoministeriöstä maaliskuussa kerättyjä lukuja pakolaisten kuntapaikkojen määristä. Listasta voit katsoa, paljonko kotikuntasi vastaanottaa pakolaisia vuonna 2017. Taulukossa kerrotaan myös vuonna 2016 sijoitettujen pakolaisten määrä. Jos et näe alla upotettua taulukkoa, voit katsoa sen tästä