Työväen presidenttiä metsästämässä

Julkaistu:

Kekkonen
Lasse Lehtinen muistelee Kekkosen ajan presidenttipeliä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi viikko sitten merkittävän haastattelun, joka julkaistiin yhtä aikaa helsinkiläisessä Hufvudstadsbladetissa ja tukholmalaisessa Dagens Nyheterissä.

Itä-Euroopan asiantuntija Anna-Lena Laurén sai suoriin kysymyksiinsä suoria vastauksia, joiden osoitekin oli luettavissa. Suomen turvallisuuspolitiikkaa on perinteisesti pitänyt selvittää yhtä hyvin Tukholman kuin Pietarin suuntiin.

Laurén kysyi, miksi viime kesänä oli tärkeää tähdentää Vladimir Putinille, että Suomen puolustustahto on Euroopan huippua. ”Se on tärkeää ja tulee aina vain tärkeämmäksi”, Niinistö vastasi.

”Ei meidän koko ajan tarvitse olla varpaillamme. Me keskustelemme, käymme dialogia. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Mutta toisaalta me rakennamme Suomeen vahvan puolustuksen. On tärkeää, että kaikki sen tietävät, myös Suomen ulkopuolella. Siitä on apua dialogissa Venäjän kanssa.”

Ymmärtävätkö venäläiset tämän? ”Kyllä he Suomen tuntevat”, presidentti lausui haastattelun lopuksi.

Sdp hakee paraikaa myrskylyhdyllä presidenttiehdokasta. Kaiken järjen mukaan Antti Rinteen kuuluisi uhrautua, hänhän on viimeksi voittanut puolueväen runsaan luottamuksen. Jos hän kuitenkin arvioi jo ohittaneensa kansalaiskuntonsa huipun, kannattaa ehkä hakea oppia puolueen historiasta.

Kalevi Sorsa kutsui Urho Kekkosen vuonna 1975 Königstedtin kartanoon saunomaan ja viettämään iltaa suppeassa demaripiirissä. Saunan jälkeen Kekkonen kohotti lasiaan ja teki nuorempien tovereiden kanssa sinunkaupat. Kohta hän huokaili ja toivoi pääsevänsä eläkkeelle presidentin raskaasta virasta, johon hänet vajaa pari vuotta aikaisemmin oli valittu poikkeuslailla.

Mutta mitä tehdä, kun ei Ahti Karjalaisestakaan ole mihinkään? Toveri Leonid Brežnev oli häneen äskettäin vedonnut ja pyytänyt jatkamaan. Kekkonen sanoi ottavansa vetoomuksen vakavasti, sillä ”Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa oli vielä paljon kehitettävää”.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Sorsa rykäisi ja kertoi, että Sdp:lla on puoluekokouksen päätös asettaa seuraavan kerran ”oma ehdokas” ja kukapa siihen sopisi paremmin kuin ”sosialidemokraatti Urho Kekkonen!”

Sdp:n virallinen delegaatio, Rafael Paasio, Sorsa, Johannes Koikkalainen ja Veikko Helle, oli jo seuraavana iltana Tamminiemessä kysymässä, olisiko istuva presidentti halukas asettumaan Sdp:n ehdokkaaksi normaaleihin valitsijamiesvaaleihin vuonna 1978.

Kun toverijoukko oli asiansa esittänyt, tunnelma nousi hetkessä. Kiertämään lähti Paasion lausahdus Kekkosesta: ”En huomannut mitään vastenmielisyyteen viittaavaa ilmettä.”

Nyt Tamminiemen isäntä haetutti viskiä pöytään. Hän kävi yläkerrassa hakemassa matkamuistoiksi saatuja pieniä tuhkakuppeja, joissa oli sorsan kuva. Kun niitä ei riittänyt kaikille, hän repäisi yhdelle kävijöistä muistoksi nimikoidun paitansa taskun.

Sorsan malli soveltuu tähänkin aikaan. Sdp voisi Rinteen johdolla mennä Mäntyniemeen kukkien kanssa ja pyytää Niinistöä ehdokkaaksi. Eikä vähiten siksi, että ”Suomen ja Venäjän suhteissa on vielä paljon kehitettävää”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt