Kommentti: Merja Kyllösen presidenttikampanja kompastui heti ensimmäiseen kiveen

rac

Julkaistu:

politiikka
Neuvostoliiton varjo piinasi taas vasemmistoliittoa ja sen presidenttiehdokasta, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Vasemmistoliitto keksi itselleen kyllä ihan parhaan presidenttiehdokkaan, Merja Kyllösen. Sitten Merja Kyllönen käveli ensimmäiseen kiveen, joka vastaan tuli. Siihen pahimpaan kiveen.

Lauantaina IS kysyi ehdokkaaksi juuri valitulta Kyllöseltä, pitäisikö EU:n Venäjä-pakotteille tehdä jotain nyt.

– EU:ssa pitäisi olla uskallusta viedä eteenpäin keskustelua siitä, että vaikkei nyt heti, niin minkälainen aikataulu ja valmius meillä on lähteä diplomaattista tietä purkamaan pakotteita, Kyllönen sanoi IS:n videohaastattelussa.

Komissaari Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi ihmetteli julkisesti, mitä Kyllönen tarkoittaa, kun Minskin rauhansopimus on yhä toteuttamatta ja Krim yhä Venäjän käsissä. Niiden vuoksi pakotteet asetettiin.

Netissä Kyllönen ja hänen puolueensa sai kovempaa kyytiä. Siinä ”kommari”-sana meni vielä ihan kohteliaisuuden puolelle.

Viimeiset 25 vuotta vasemmistoliitto on yrittänyt karistaa edeltäjänsä Skdl / Skp:n varjoa. Ja aina se pomppaa arkusta, jonka piti olla lopullisesti kiinni.

Todellinen vastustaja: vihreät

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaalla on vain yksi todellinen tehtävä: estää enemmistöä puolueen äänestäjistä menemästä vihreiden Pekka Haaviston taakse heti vuoden 2018 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Silloin he saattaisivat äänestää vihreitä vielä vuoden 2019 eduskuntavaalissakin.

 

Venäjään leimautuminen olisi vasemmistoliitolle kuolemansuudelma.

Vuonna 2012 Haaviston jättiyllätys oli kakkoskierrokselle pääsy. Silloin hän sai vasemmistoliittolaisten äänet.

Sitten vihreiden tie on kulkenut vain ylöspäin, vasemmistoliitolla on ollut kivikkoisempaa.

Skdl:n perintönä vasemmistoliitto sai äänestäjiä, jotka ovat siirtymässä manan majojen sosialistiseen paratiisiin. Vasemmistoliitto on saanut tilalle nuoria, joita ajaa enemmän idealismi kuin oma luokka-asema.

Lantinheitto ratkaisee, purkautuuko tämä idealismi vihreisiin vai vasemmistoon. Siksi vasemmistoliiton puheenjohtajana ja täkynä on 29-vuotias Li Andersson.

Räväkän Kyllösen puolue punnitsi hyväksi vastapariksi aina hillitylle Haavistolle. Kun Jutta Urpilainen kieltäytyi demarien ehdokkuudesta vasemmistolaiselle naiselle tuli lisää tilausta. Oivallinen valinta, jolta heti lipsahti.

Moskova muistoissamme

Se on vasemmistoliiton geeneissä, vaikka nykypolvi kuinka yrittää unohtaa. Monille kommunisteille Neuvostoliitto kirjaimellisesti tuntui toiselta isänmaalta 1960- ja 1970-luvuille asti. Syynsä siihenkin. Perinnevasemmalla on yhä joskus vaikea erottaa Nyky-Venäjää Neuvostoliitosta. Niin tosin on perinneoikeallakin.

Niille nuorille, jotka pohtivat vasemmistoliiton ja vihreiden välillä, kaikki tämä on kovin kummallista. Venäjähän on maa, joka sortaa kansallisia ja seksuaalivähemmistöjään. Venäjä tukee Euroopassa äärioikeistolaisia liikkeitä, uusia hyödyllisiä idioottejaan. Venäläiset aseet tappavat Ukrainassa ja Syyriassa, kohta ehkä Balkanillakin.

Venäjään leimautuminen olisi vasemmistoliitolle kuolemansuudelma. Paavo Arhinmäki tiesi mitä teki, kun kävi aikoinaan Moskovassa heiluttamassa Putinia ärsyttävää sateenkaarilippua.

Ja sanoihan Kyllönenkin IS:n haastattelussa myös, että:

– En usko, että meidän pitäisi sulkea silmämme niiltä ongelmilta, joita Venäjällä on, ja toimilta mitä Venäjä on tehnyt tai hyväksyä asioita – vaan päinvastoin.

Vasta sitten hän suoritti yksityisajattelunsa pakotteista, mistä taisi tulla riippa kampanjan loppuun asti. Selitellä saa.

Pakotteet pysyvät, Venäjää ei heilauta

EU:n Ukrainan vuoksi asettamia pakotteita vastaan ovat nurisseet lähinnä eteläeurooppalaiset poliitikot. Pakotteet ja vastapakotteet iskevät kovaa Venäjän naapurivaltioihin kuten Suomeen. Suomi on kuitenkin pakotteita kannattanut. Ei ole merkkejä, että niitä pian höllennettäisiin.

Toisaalta pakotteet eivät tunnu heilauttavan Venäjää kuten öljyn hinnan vaihtelu. Muuten se tuskin olisi uskaltanut tehdä julmaa ja voittoisaa Aleppon sotaretkeä. Moskovassa oltiin varmasti onnesta monttu auki siitä, kuinka vähäiseksi maailman reaktio jäi.

Miten Venäjästä puhutaan Suomen presidentinvaaleissa? Hiljaa ja kohteliaasti niin kuin aina. Suomessa on tapana ymmärtää Venäjään liittyvät realiteetit korostetun hyvin ja olla sen jälkeen niistä hyvin hiljaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt