Liisa, Elisa

Kotimaa

Häirikköasukas ajoi kolme perhettä talosta – asuntoyhtiö otti vanhuksen osakkeen haltuunsa

Julkaistu:

Yli 80-vuotias nainen menetti kerrostalo-osakkeensa hallinnan kolmeksi vuodeksi vuokralaisen jatkuvan häiriköinnin vuoksi. Keski-Suomen käräjäoikeus on vahvistanut yhtiökokouksen viimekesäisen päätöksen.
Vuokralainen oli Jyväskylän Huhtasuolla sijaitsevan asunnon omistajan keski-ikäinen tytär. Taloyhtiö varoitti sekä vuokralaista että tämän äitiä kirjallisesti kaksi kertaa ennen osakkeen haltuunottoa. Lisäksi vuokralainen sai myös suullisia varoituksia.

Muille asukkaille vuokralaisen käytös oli painajaismaista. Häiriköinti sai ainakin kaksi perhettä myymään osakkeensa ja muuttamaan talosta. Naisen vuoksi talosta muutti pois myös vuokralla ollut yksinhuoltajaäiti lapsineen.

Todistajien kertomukset vakuuttivat oikeuden siitä, että vuokralainen vietti asunnossaan muita asukkaita häiritsevää elämää. Taloyhtiö piti viime vuoden toukokuussa ylimääräisen yhtiökokouksen ja antoi toisen kirjallisen varoituksensa, mutta häiriköinti jatkui tämän jälkeenkin.

Vuokralaisen syntilista oli pitkä: oikeus katsoi naisen muun muassa soitelleen naapureiden ovikelloja, hakanneen naapureiden ovia, paiskoneen oman asuntonsa ovea ja parvekkeensa ovea. Nainen laittoi myös kirjelappusia muiden asukkaiden postiluukkuihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi nainen huuteli muille uhkauksia omasta asunnostaan. Rappukäytävässä, parvekkeellaan ja ikkunasta nainen huuteli muille törkeyksiä. Asunnosta kuului myös naisen äänekästä huutelua ja kiroilua miesvieraiden kanssa.

Häiriköintiin kuuluivat myös pattereiden hakkaaminen, ikkunoiden raapiminen, yöllinen metelöinti rappukäytävässä, seinien paukuttelu asunnon sisällä sekä äänekäs tavaroiden paiskominen asunnon seinille ja lattialle.

Nainen häiritsevä elämä oli lähes jokapäiväistä ja -öistä. Taloyhtiö piti naisen käytöstä niin vakavana, että se vaikutti jo muiden asuntojen vuokraukseen ja myyntiin.

Osakkeen omistava äiti nosti moitekanteen taloyhtiön päätöksestä ottaa asunto haltuunsa. Vuokralainen ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa, mutta äiti puhui tyttärensä puolesta. Äiti kertoi yöpyneensä asunnossa kuusi kertaa kahden vuoden aikana ilman havaintoja tyttärensä häiritsevästä käyttäytymisestä.

– Käräjäoikeus katsoo, että (äidin) havainnot rajoittuvat muutamiin yksittäisiin päiviin, ja on selvää, että mikäli (vuokralaisen) toimesta häiritsevää käytöstä ilmenee, ei sitä ilmene silloin kun hänen äitinsä ja osakkeenomistaja on hänen luonaan vierailulla, oikeus arvioi äidin kertomusta.

Äiti velvoitettiin korvaamaan taloyhtiön yli 5000 euron oikeudenkäyntikulut.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  8. 8

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  9. 9

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  10. 10

    Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  5. 5

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  6. 6

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  9. 9

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  10. 10

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. Näytä lisää