Jukka Tennilän kolumni: Mistä löytyisi uhrautuja? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mistä löytyisi uhrautuja?

Julkaistu: 20.3.2017 8:08

”Toisissa tilanteissa on toimittava toisin kuin toisissa”, siteeraa Jukka Tennilä Ahti Karjalaista pohtiessaan presidentinvaaleja.

Kolmen viikon päästä pidettävien kuntavaalien jälkeen poliitikkoja alkavat askarruttaa presidentinvaalit, jotka ovat vuorossa ensi talvena.

Gallupit ovat viime aikoina olleet suopeita Sdp:lle, joka voi hyvinkin nousta kuntavaaleissa ykköspuolueeksi. Presidentinvaaleissa demareille voi kuitenkin tulla outo ongelma: mahdolliset ehdokkaat ovat kortilla Eero Heinäluoman ja Jutta Urpilaisen kieltäydyttyä kunniasta.

Kokoomustaustaisen presidentti Sauli Niinistön suuren suosion vuoksi kysymys voidaan Sdp:ssä asettaa myös niin, että kenellä mentäisiin häviämään Niinistölle. Koska haussa on uhrautuja, kiinnostuneita ei ole tungokseksi asti.

Entiset demarikansanedustajat Mikael Jungner ja Kimmo Kiljunen ovat ehdottaneet, että Sdp asettaisi Niinistön puolueen presidenttiehdokkaaksi. Jos Niinistön toiminta on tyydyttänyt demareita, miksi häntä pitäisi yrittää kammeta tehtävästä pois?

Suomessa on ennen Niinistöä ollut kaksi kokoomuslaista presidenttiä. Näistä P. E. ”Ukko-Pekka” Svinhufvud oli demarien inhokki, kun taas J. K. Paasikivi oli demareille mieleen.

Sdp:n valitsijamiehet äänestivät vuoden 1950 presidentinvaaleissa Paasikiveä, vaikka puolue oli lähtenyt valitsijamiesvaaleihin ”sammutetuin lyhdyin”, ilman omaa ehdokasta. Kaikki kuitenkin tiesivät, että Sdp kannattaa Paasikiveä tilanteessa, jossa maalaisliitto ajoi maan johtoon Urho Kekkosta ja kommunistit Mauno Pekkalaa.

Paasikivi oli tunnettu raivokohtauksistaan ja tavastaan haukkua huonolla tuulella ollessaan koko presidentinvirka. ”Muuta ei ole kuin kaksi adjutanttia ja Porilaisten marssi!”

Kun Paasikivi vuoden 1950 valitsijamiesvaalien alla kerran räyhäsi silloiselle pääministerille K.-A. Fagerholmille (sd) presidentinviran yleisestä mahdottomuudesta, Fagerholm sanoi alistuneesti, että kai sosiaalidemokraattien sitten pitää asettaa oma ehdokas. Siitä Paasikivi raivostui kahta kauheammin: ”Luuletko sinä, että tässä maassa joku toinen osaa presidenttinä olla!”

Vuoden 1937 presidentinvaalien alla demarit toitottivat Ukko-Pekkaa takaisin Luumäelle, ja sinne Svinhufvud joutuikin, kun presidentiksi oli valitsijamieskokouksen toisessa äänestyksessä valittu Sdp:n tuella maalaisliiton Kyösti Kallio.

Nyt Sdp:n ei kannata toitottaa Niinistöä ulos Mäntyniemestä, sillä kansansuosikin sättiminen ei tietäisi puolueelle mitään hyvää. ”Toisissa tilanteissa on toimittava toisin kuin toisissa”, sanoi keskustan presidenttiehdokkaaksi vuoden 1982 vaalien alla yrittänyt Ahti Karjalainen.

Demarit etsivät ehdokasta, joka ilmaisee tyytyväisyytensä Niinistön linjaan. Se johtaa kysymykseen, miksi asettaa vastaehdokas, jos nykyisen presidentin toiminta kaikin puolin tyydyttää. Voiko kukaan olla paremmin istuvan presidentin linjalla kuin istuva presidentti itse?

Tietenkin sellaiset vaalikeskustelut näyttäisivät kummallisilta, joissa yhden keskeisen puolueen tuoli jää tyhjäksi.

Presidenttiä suoralla kansanvaalilla valittaessa puolueasiat eivät kuitenkaan kiinnosta moniakaan kansalaisia. Kaikki oli toisin vanhan vaalitavan aikaan. Silloin valitsijamiehet olivat ratkaisijan paikalla, ja presidentinvaaleissa pystyttiin tekemään lehmänkauppoja.

Yksi suurimmista nähtiin 1937, jolloin demarit Kalliota äänestämällä ostivat itsensä pois hallituspaitsiosta punamulta-Suomen syntyä pohjustaen.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.

Lisää aiheesta