Lestadiolaisuudesta eronnut Katri, 35, kertoo raskaasta ratkaisustaan – ”Usko on nyt aina välissämme”

Julkaistu:

Teini-iässä pesäeron uskonyhteisöön ottanut Katri luuli lapsena, että kaikki hänen yhteisön ulkopuoliset tuttunsa ovat menossa helvettiin.
Epäterveet uskonnolliset yhteisöt pitävät jäsenistään kiinni pelottelemalla, arvioi hengellisistä peloista kirjan julkaissut Aila Ruoho. Ruohon tiistaina ilmestyneessä Pyhät, pahat ja pelokkaat – kirjassa kerrotaan, miten yhteisön ulkopuolinen maailma saatetaan leimata kauttaaltaan pahaksi, turmeltuneeksi ja pelottavaksi paikaksi. Jos yhteisöstä eroaa, ihmisestä itsestään tulee paha ja ulkopuolinen.

Esikoislestadiolaisessa liikkeessä pääkaupunkiseudulla kasvanut Katri*, 35, alkoi ottaa pesäeroa yhteisöön jo teini-iässä. Eroamista ei katsottu yhteisön sisällä hyvällä, ja välit omaan lapsuudenperheeseen ovat sittemmin viilenneet. Kaikista raskaimmin eron otti Katrin äiti.

– Isäni pystyi sen paremmin hyväksymään. Äidille se on edelleen kova paikka. Usko on nyt aina välissämme, Katri kuvailee.

 

Ylipäätään kaikki, mikä tuo ihmiselle nautintoa, oli kielletty.

Muistot lapsuudesta ahtaassa uskonyhteisössä ovat synkkiä. Katri kasvoi helvetin pelkoon ja syyllisyyteen: helvettiä kuvailtiin lapsille paikkana, minne joutuu ikuisiksi ajoissa kärventymään tulilieskojen keskelle. Muiden kuin yhteisön jäsenten kerrottiin olevan matkalla helvettiin.

– Luulin, että minun tuttuni olivat menossa helvettiin. Olin vasta parikymppinen, kun tajusin, että ehkä se ei ihan mene niin.

Lihallisten himojen herättelyä

Yhteisön sisällä oli samaan aikaan turvallista ja huolehtivaista, mutta jäseniltä edellytettiin tiukkojen sääntöjen tarkkaa noudattamista. Naisille liikkumatila oli vielä pienempi: yhteisössä ajateltiin, että naisen keho on tehty vain äitiyttä varten. Seksuaalisuus oli tabu, joka kuuluu vain avioliittoon.

 

Miehen ja naisen välinen suhde oli aina hyvin seksualisoitu, vaikka todellisuudessa miehillä ja naisilla voi olla tavallisia kaverisuhteita. Minun on edelleen vaikea nähdä miehet neutraalisti ja niin, etteivät he ajattele naisista vain tietyllä tavalla.

Lapsena Katri olisi halunnut käydä tanssitunneilla tai koulun diskossa, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia, sillä tanssimista ja kaikkea kehon liikettä pidettiin yhteisössä lihallisten himojen herättelynä.

Meikkaamisesta, koruista, kynsilakasta ja elokuvissa käymisestä oli turha edes haaveilla.

– Ylipäätään kaikki, mikä tuo ihmiselle nautintoa, oli kielletty.

Yhteisön tiukka kontrolli ahdisti

Vaikka Katri on jo aikaa sitten eronnut yhteisöstä, hänen olonsa oli vielä pitkään sen jälkeen ristiriitainen ja turvaton.

– Uskovaiset suuntaavat elämässään taivaaseen, mutta kun sitä tähtäintä ei enää ole, niin pohdin aika pitkään, mikä sitten on elämän tarkoitus.

Nuorelle kapinalliselle yhteisön tiukka ote jäsenistään oli ahdistava: yksittäisten ihmisten kaikki asiat ja teot puitiin yhteisössä julkisena tietona. Ohjenuorana oli, että jokainen on oman veljensä vartija.

 

Kun lapsi ei voi vaikuttaa siihen, mihin uskontoon heidät kasvatetaan, niin kyllähän he uhreja ovat.

Poikaystäviä ei suvaittu. Seksuaalisuutta pidettiin syntisenä asiana, joka kuuluu vain avioliittoon. Seksuaalivähemmistöjä pidettiin sairaina. Kielteinen ja torjuva kasvatus jätti jälkensä myös Katriin.

– Miehen ja naisen välinen suhde oli aina hyvin seksualisoitu, vaikka todellisuudessa miehillä ja naisilla voi olla tavallisia kaverisuhteita. Minun on edelleen vaikea nähdä miehet neutraalisti ja niin, etteivät he ajattele naisista vain tietyllä tavalla.

Nyt Katrilla on omia lapsia ja hän on eronnut. Omille lapsilleen hän aikoo antaa tilaa valita itse, mihin uskoa.

– Kun lapsi ei voi vaikuttaa siihen, mihin uskontoon heidät kasvatetaan, niin kyllähän he uhreja ovat.

*Katrin nimi on muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt