Uutuuskirja: Kekkonen ajoi Saimaan kanavaa saadakseen Karjalaa takaisin

Julkaistu:

Venäjä-suhteet
Vanhan kanavan rakentaminen uudelleen ei asiantuntijoiden mukaan olisi ollut taloudellisesti perusteltua.
Suomi halusi Saimaan kanavaa, jotta saisi takaisin sen ja rajan välisen osan Karjalaa. Kun tämä ei toteutunut, kanava oli kuitenkin pakko rakentaa. Keskeinen hahmo hankkeessa oli pääministeri ja presidentti Urho Kekkonen.

Kekkonen ei alun perin pitänyt pelkän kanava-alueen vuokraamista järkevänä. Näin arvioidaan Inkeri Hirvensalon ja Pekka Sutelan uudessa kirjassa Rahat pois bolševikeilta – Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa (Siltala).

Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin. Ensi kerran se rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä. Sotien välillä itsenäinen Suomi uusi kanavaa, mutta työ jäi kesken talvisodan alkaessa.

Suomalaiset laskivat vettä patojen lähimaastoon ja yrittivät käyttää kanavaa panssariesteenä. Vettä oli kuitenkin niin vähän, että se ei yksin neuvostojoukkoja pysäyttänyt. Neuvostoliitto valtasi alueen ja ulkoministeri Molotov tyrmäsi ajatuksen kanavan pitämisestä suomalaisten vuokra-alueena.

Jatkosodassa alue vallattiin uudestaan, mutta menetettiin taas. Heti sodan päätyttyä alettiin neuvottelut liikenteen uudesta käynnistämisestä. Stalin ei kuitenkaan periaatteesta halunnut vuokrata vastavallattuakaan neuvostoaluetta muille. Mahdollisesti Neuvostoliitto pelkäsi myös, että kanavan avulla suomalaiset voisivat kilpailla tehokkaammin heidän kanssaan puun viennissä. Neuvottelut kariutuivat Moskovassa vuonna 1947.


Asia jäi vaivaamaan maalaisliiton nousevaa kykyä, entistä Viipurin läänin kansanedustajaa Urho Kekkosta.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi oli paljon varovaisempi

”Emme voi siinäkään asiassa jättää tärkeitä taloudellisia intressejämme riippuvaksi venäläisten mielivallasta”, hän kirjoitti päiväkirjaansa.

Kanavan avaaminen olisi joka tapauksessa vaatinut suuria ruoppaustöitä Suomenkin puolella ja satamien rakentamista. Vanha kanava oli liian kapea ja matala. Yllättäen Neuvostoliitto otti asian uudelleen esiin vuonna 1953.

– Ainoastaan kanavan käyttöä ei voi vuokrata, vaan pitäisi saada osa alueesta – kanavan länsipuolella oleva alue. Voisi tiedustella, että keskusteltaisiin alueen luovuttamisesta tai vuokraamisesta, Kekkonen ehdotti.

”Minä suostuin siihen, että jos jotakin kanava-asiasta tulee, täytyy saada alue. Mutta tämä ei tiedä asiassa ratkaisua. Onko kanava meille hyödyllinen ja onko se otettava, jos saadaan, se kysymys on vielä asiallisella pohjalla harkittava perinpohjaisesti”, oli Paasikiven mielipide.



Kekkonen uskoi, että jopa Viipurin kaupunki voitaisiin saada tällä konstilla Suomen haltuun. Hän käytti tätä ajatusta hyväkseen pyrkiessään ja päästessään Suomen presidentiksi vuonna 1956.

Karjalasta oli lähdetty vasta reilu vuosikymmen aiemmin ja moni evakko ajatteli yhä, että paluu voisi olla mahdollinen. Neuvostoliitto antoi tuolloin Porkkalan vuokra-alueenkin takaisin Suomelle ennen aikojaan.

Neuvostojohtaja Nikita Hrushtshev, Kekkosen ystävä, kuitenkin totesi, että ”neuvostokansa” ei hyväksyisi alueiden luovuttamista takaisin. Vain itse kanavan ja Uuraan sataman vuokraamisesta voitaisiin keskustella. Tässäkin oli pukinsorkka piilotettuna, Suomen taloutta haluttiin sitoa Neuvostoliittoon. Sopimus oli juuri sellainen, jota Paasikivi oli pelännyt.

Vuosia kanavaa toivoneiden suomalaisten oli kuitenkin mahdoton sanoa, että ei se nyt kelpaakaan. Asiasta sovittiin vuonna 1962. Kekkonen ajatteli vielä, että lopulta halutut maa-alueet kuitenkin saataisiin. Vuosikymmenen mittaan hänen uskonsa väheni, eikä asia edes pahemmin kiinnostanut presidenttiä.

Kanavatyöt alkoivat vuonna 1964 kahdentuhannen sodanaikaisen räjähteen raivaamisella. Kanava valmistui vuonna 1968. Se maksoi 300 miljoonaa silloista markkaa.

Hirvensalo ja Sutela antavat ymmärtää, että kanavan kannattavuus on ollut vähintään kyseenalaista. Rahtiliikenteen huippu oli toistaiseksi vuonna 2004. Matkustajaliikenne kasvoi Neuvostoliiton kaduttua, mutta on ollut jyrkässä alamäessä. Vuokra-aikaa joka tapauksessa jatkettiin 50 vuodella vuonna 2012.



Hirvensalo ja Sutela arvioivat, että Kekkosen Karjala-strategia perustui oleelliseen väärinkäsitykseen Neuvostoliiton suhteen. He epäilevät, oliko suomalaisten neuvostotietämys ylipäätään sitä tasoa, mitä usein kehuttiin.

Kirjassa kerrotaan tarina siitä, kuinka toinen idän tietäjänä pidetty poliitikko, pitkäaikainen ulkoministeri Ahti Karjalainen, sanoi 1960-luvun alussa amerikkalaiselle toimittajalle, että ”Neuvostoliitto oli aivan samanlainen kuin tsaarin Venäjä.”

Hirvensalo ja Sutela arvelevat, että Karjalainen ”ei ilmiselvästi tuntenut kumpaakaan”.



Kirja on varsin tuhti paketti idänkaupasta jatkosodan lopusta Neuvostoliiton hajoamiseen ja oikeastaan myös vuosisadoista ennen näitä tapahtumia. Tilastojen ja analyysien lisäksi se tarjoaa kiinnostavia pikkuknoppeja.

Mistä johtuu, että Viola-sulatejuusto on yhä niin suosittua Venäjällä? Vuonna 1957 esitetty, ilmeisesti Neuvostoliiton ensimmäinen tv-mainos markkinoi juuri Violaa. Se kampanja on poikinut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt