Kansanedustaja sai tekstiviestillä tiedon, että hän on nyt naimisissa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kansanedustaja sai tekstiviestillä tiedon, että hän on nyt naimisissa

Julkaistu: 1.3.2017 23:47, Päivitetty 2.3.2017 11:22

Uusi laki tasa-arvoisesta avioliitosta toi keskiviikkona Suomeen runsaasti uusia avioliittoja.

Ilta-Sanomien videolla avioliittoon astuu Kuopiossa lausuntataiteilija Matti Kaarlejärvi, jonka ihan-kohta-tuleva aviomies, kansanedustaja Markku Rossi (kesk) oli samaan aikaan Joensuussa.

Uusi laki teki senkin mahdolliseksi.

Rossin puhelimeen tuli keskiviikkona noin klo 9 tärkeä tekstiviesti.

Hän oli Joensuussa sairaanhoitopiirin seminaarissa ja toinen seminaaripäivä oli juuri alkamassa.

”Olet ukkomies. Onneksi olkoon. Todistus on täällä.”

Tekstiviestin lähettäjä Matti Kaarlejärvi oli samaan aikaan Kuopiossa sikäläisessä maistraatissa.

Rossi, 60, ja Kaarlejärvi, 62, olivat juuri astuneet avioliiton yhteiseen satamaan.

Paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun Linnan juhlissa vuonna 2015 Ylen selostaja esitteli ”erehdyksessä” Kaarlejärven Rossin puolisona.

Silloin ei mennyt kuin viikko, kun Rossi ja Kaarlejärvi isosta alkuhämmennyksestä toivuttuaan rekisteröivät kahdeksan vuotta vanhan parisuhteensa.

Ja nyt he ovat aviossa.

– Olihan se tunteikas,liikuttava hetki. Sairaanhoitopiirin johto onnitteli ja aloitettiin seminaari, Rossi kertoi IS:lle eilisiltana, kun oli päässyt kotiin Kuopioon oman puolisonsa luo.

Päivämäärä 1.3.2017 jää Suomen historiaan. Laki tasa-arvoisesta avioliitosta astui voimaan keskiyöllä, ja heti aamulla, kun ovi avautui, Kaarlejärvi astui sisään Kuopion maistraattiin.

– Päivä oli hieno ja lämmin. Kevät tuli Savoon ihan tärähtäen ja räystäiltä tippui vesi, Kaarlejärvi kuvailee.

Säässä oli jotain vertauskuvallista. Pitkä talvi oli takana, edessä valo ja lämpö. Maistraatissa oli useita naispareja samalla asialla.

– Tuntui kivalta onnitella heitä. He olivat niin iloisia.

Kaarlejärvi oli yksin, mutta vain sattumalta, fyysisesti ja elämässään tilapäisesti.

– Luovutin paperin, jonka Markun kanssa olimme ohjeiden mukaan laatineet ja missä pyysimme, että meidät siirretään lain mukaisesti avioliittoon. Se otettiin vastaan, tiedot tarkistettiin, tehtiin rekisterimuutos ja lyötiin leima ja jo viiden minuutin sisällä tuli todistus, Kaarlejärvi kuvailee.

– Se oli vapauttavaa, ja tuntuu selkeältä ja turvalliselta olla nyt lain edessä tasavertainen.

Kirkon rooli surettaa.

– Toivon kirkon ratkaisevan oman asiansa nopeasti, ettei sen nimissä kiihkoilla ja vahingoiteta ihmisiä.

Kun Rossi ja Kaarlejärvi tapasivat toisensa, Tero Pitkämäki voitti MM-kultaa.

– Ja nyt Iivo hiihti kultaa, Kaarlejärvi ihmettelee. Ja hän itse sai oman kultansa.

Kaarlejärvi oli alunperin se, joka kosi. Silloin hankittiin hopeasormukset, joita ei julkisesti pidetty.

– Sen Linnan juhlien ”jutun” jälkeen hankimme kultasormukset, joihin nyt kaiverretaan päivämäärät.

Kaarlejärvellä on takana nuoruuden avioliitto, josta siunaantui kaksi lasta ja kuusi lastenlasta.

– Avioliitto vahvistaa meidän suhdettamme ja auttaa kantamaan vastuuta kummankin lähiomaisista, Kaarlejärvi uskoo.

Rossi arvioi parisuhteensa rekisteröimisen 13.12.2015 olleen hänelle henkilökohtaisesti isompi askel.

– Mutta ukkomiehiä tässä nyt sitten ollaan!

– Emme me kuusikymppisinä enää kaipaa isoja seremonioita, mutta toivon, että nuoret ihmiset, jotka kipuilevat näiden asioiden kanssa, saavat kannustusta ja voimaa elämäänsä. Ei tässä kukaan halua elvistellä, mutta jokaisella ihmisellä on oikeus onneen.

Rossikin toivoo kirkon avaavan ovensa.

– Toivon, että tämä eheyttäisi Suomea, ei repisi. On paljon pareja, erityisesti naispareja, jotka haluaisivat kokea kirkkohäät ja olla osa seurakunnan yhteisöä.

Rossi vakavoituu lisää.

– Monta kertaa, kun kuulee nuoria ihmisiä menehtyneen, tulee tunne, onko siellä taustalla ollut henkilökohtaisia ahdistuksia omasta identiteetistä.

– Toivon, että ihmiset kohtelisivat toisiaan kuten toivovat itseään kohdeltavan.

Matti Kaarlejärvi (vas.) ja Markku Rossi menivät naimisiin keskiviikkona.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?